Hallituksen suunnittelemassa 65 vuotta täyttäneiden Kela-mallissa pääsee ilman mutkia suoraan lääkäriin. Siten kokeilu poikkeaa nykyisestä järjestelmästä, ja hyvä niin. Mallin ytimessä ovat asiakkaan tarpeet.

Tuoreen kyselytutkimuksemme mukaan yli puolet 65 vuotta täyttäneistä koki lääkärille pääsemisen hankalana. Kokeilu vastaa hyvin kansalaisten kokemaan huoleen, sillä Kela 65 -mallissa lääkärin ovella ei ole portinvartijaa.

Hoitoon pääsy ei tule helpottumaan lähivuosina, koska väestömme ikääntyy ja tarve sosiaali- ja terveyspalveluille kasvaa. On siis elintärkeää, että kokeilemme erilaisia malleja palvelujen järjestämiseen. Kela 65 -malli on erinomainen esimerkki tällaisesta kokeilusta: se on tarkkaan rajattu kohderyhmän, keston ja sisällön osalta eikä sen kustannukset Kela-korvauksina ole kuin arviolta alle promillen alueiden terveydenhuoltomenoista vuodessa.

Keskusteluissa on noussut huoli, että malli johtaisi tarpeettomiin lääkärikäynteihin. En olisi tästä huolissani. Ihmiset harvemmin varaavat lääkäriaikoja huvikseen – etenkin kun vastaanotosta pitää maksaa asiakasmaksu. Taustalla on aina jokin vaiva tai huoli. Mitä aikaisemmassa vaiheessa ihminen saa tukea tai apua, sitä paremmin vältetään raskaamman ja kalliimman hoidon tarve. Lisäksi pilotissa käynnit on rajattu kolmeen kertaan vuodessa per asiakas.

Kokeiluun suhtaudutaan positiivisesti ja uteliaalla mielellä. Kyselymme mukaan 72 prosenttia 65 vuotta täyttäneistä vastaajista aikoo hakeutua yksityiselle lääkärille Kela-kokeilun turvin. Viesti on selvä: ihmiset pitävät tärkeänä sekä nopeaa hoitoon pääsyä että mahdollisuutta hakeutua suoraan lääkärille.

Esillä on ollut, miten kokeilu suhtautuu omalääkärimallien kehittämiseen. Kela 65 -malli ei poissulje muita omalääkärikokeiluja. On hyvä, että käynnissä on rinnakkaisia, ihmislähtöisiä kokeiluja. Tässä kokeilussa oman lääkärin valinta tapahtuu asiakkaan toimesta. Kun lääkärin saa itse valita, ihminen voi hakeutua samalla lääkärille jatkossakin, ja mahdollisuus hoidon hyvälle jatkuvuudelle on olemassa. Kokeilua ja eri omalääkärimalleja on hyvä tarkastella muutaman vuoden kuluttua rinnakkain ja arvioida niiden pohjalta kehittämispolkua eteenpäin.

Kokeilut ovat oiva tapa kehittää terveydenhuoltoa. Kokeiluissa voi syntyä onnistumisia, mutta eteen voi myös tulla ratkaistavia asioita. Niihin on hyvä puuttua matalalla kynnykselle ja tehdä tarvittaessa korjaavia liikkeitä. Tärkeintä on, että kansalaiset kokevat pääsevänsä lääkäriin, kun sairaus yllättää.

Kirjoitus on julkaistu alun perin Verkkouutisissa 1.4.2025.

Koitko sisällön hyödylliseksi?

Keskiarvo 1.5 / 5. Arvioiden määrä: 2

Ei vielä arviointeja. Anna arviosi ensimmäisenä.

We are sorry that this post was not useful for you!

Let us improve this post!

Tell us how we can improve this post?