Kuten moni sotea työkseen kehittävä, kuuntelin minäkin eilistä eduskunnan lähetekeskustelua. Aktiivinen keskustelu tärkeän asian äärellä on ehdottomasti positiivinen juttu. Mutta. Keskustelussa, niin eilen kuin aiemminkin, esiintyy useita väitteitä, jotka eivät yksinkertaisesti pidä paikkaansa.
1600-sivuinen esitys on raskas paketti, mutta toivon, että jokainen kansanedustaja ottaa tarvittavan ajan sen huolelliseen lukemiseen. Mielikuvien ja julkisuudessa esitettyjen heittojen varaan ei omaa tietämystä saa jättää. Suomelle merkityksellisempää uudistusta ei ole näköpiirissä.
”Monituottajamallia ei rajata millään tavoin”
Väite ei pidä paikkaansa. Nykytilanteeseen verrattuna esityksessä rajoitetaan monituottajamallia ja järjestäjän mahdollisuuksia käyttää yksityistä palvelutuotantoa merkittävällä tavalla ja monin eri tavoin.
- Sote-esityksen mukaan yksityisiltä palveluntuottajilta ei saisi hankkia minkäänlaisia palvelukokonaisuuksia. Eli esimerkiksi mitään sosiaalipalvelua tai lääketieteen erikoisalaa kokonaisuutena tai tulkinnasta riippuen myöskään alueellista palvelukokonaisuutta ei siis saisi ostaa.
- Sote-esitys sisältää myös listan palveluista, joita yksityisiltä palveluntuottajilta ei saa jatkossa hankkia. Lista sisältää muun muassa kiellon hankkia neuvolapalveluja ja tiettyjä erikoissairaanhoidon tehtäviä yksityisiltä palveluntuottajilta. Näillä kielloilla on laajempia seurauksia – esimerkiksi neuvolapalvelujen rajoittaminen julkiseksi toiminnaksi voisi käytännössä estää terveysasemaulkoistukset, joissa on päästy erinomaisiin tuloksiin.
- Esityksen mukaan julkisen palvelutuotannon pitää olla jokaisessa sosiaali- ja terveyspalvelussa ja jokaisella alueella ”riittävää”. Tätä riittävyyttä ei kuitenkaan määritellä. Epäselväksi siis jää, pitääkö esimerkiksi eräissä sosiaalipalveluissa, joissa käytetään paljon palvelusetelejä, vähentää palvelusetelisopimuksia joidenkin yksityisten palveluntuottajien kanssa.
- Esityksen mukaan laajat ulkoistussopimukset pitäisi mitätöidä tai irtisanoa lain nojalla, eikä vastaavanlaisia saisi enää jatkossa solmia.
”Rengit rengin paikalle ja isännät isännän paikalle”
Tässä keskustelussa “isännillä” tarkoitetaan palvelujen järjestäjiä ja “rengeillä” palvelujen (yksityisiä) tuottajia. Yksityiset palveluntuottajat eivät koskaan ole tavoitelleet eivätkä koskaan tule tavoittelemaan “isännän”, eli järjestäjän tehtäviä. Tämä on nyt ja aina ollut täysin selvää. Myös Suomen perustuslain mukaan sote-palvelujen järjestämisvastuu on aina julkisella taholla. Julkisen järjestäjän rooli ei siis ole millään tavoin uhattuna.
“Järjestäjän roolia vahvistetaan”
Väite ei pidä paikkaansa. Nykyisillä sote-palvelujen kunnallisilla järjestäjillä on valta päättää alueelleen parhaiten sopivasta palvelutuotantorakenteesta – siitä, tuottaako se palvelut itse vai hankkiiko se niitä esimerkiksi yrityksiltä. Tulevien järjestäjien (hyvinvointialueet) mahdollisuutta tähän kavennetaan. Ostopalvelumahdollisuuksia sellaisenaan rajoitetaan ja esityksen mukaan “riittävästä omasta palvelutuotannosta” viime kädessä linjaisivat järjestäjän itsensä sijaan aluehallintovirasto tai sosiaali- ja terveysministeriö. Lakiesityksen mukaan järjestäjä ei myöskään saisi toteuttaa merkittäviä investointeja tai sopimuksia ilman STM:n hyväksyntää.
“Palvelut ovat vaarassa, jos yritys, jolle palvelu on ulkoistettu, menee konkurssiin”
Huoli on aiheeton. Ulkoistussopimuksissa on aina huolehdittu siitä, että palvelut eivät vaarannu konkurssi- tai häiriötilanteissa. Laajemmissa ulkoistuksissa tilat, henkilöstö, laitteet – eli kaikki palvelutuotannon resurssit käytännössä jäisivät paikan päälle ja palvelujen järjestäjä voisi jatkaa palvelujen tuottamista välittömästi. Tämän lisäksi mahdollista on, että järjestäjä antaa palvelujen tuottamisen jonkun toisen yksityisen palveluntuottajan tuotettavaksi.
”Yksityisten palveluntuottajien hyödyntämisen mahdollisuuksia rajoitetaan, koska perustuslaki vaatii niin. Muita vaihtoehtoja ei ole”
Väite ei pidä paikkaansa. Perustuslaki ei vaadi sellaista esitystä, jonka hallitus on nyt sotesta tehnyt. Perustuslaki vaatii turvaamaan riittävän palvelujen saatavuuden kaikille ihmisille. Palvelujen saatavuuden voi varmistaa muillakin tavoilla. Väitteessä viitataan siihen, että eduskunnan perustuslakivaliokunta on Sipilän hallituksen aikaan lausunut, että palvelujen järjestäjillä pitää olla riittävä oma palvelutuotanto häiriötilanteiden varalle. Sipilän hallituksen sote-esitys oli kuitenkin tyystin erilainen kuin Marinin hallituksen sote-esitys. Nykyinen sote-esitys on vasta menossa eduskunnan perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi.
”Pitkällä aikavälillä kustannusten kasvun hallintaan päästään”
Väite ei pidä paikkaansa. Sote-esityksen mukaan hyvinvointialueet saavat lisärahoitusta aina kun tarvitsevat. Esitys ei sisällä kannusteita tehokkaaseen varojen käyttöön. Tekemisen tapoja ei siis ole pakko uudistaa, ja parhaan mahdollisen palvelutuotantotavan etsimistä jopa rajoitetaan merkittävästi.
”Hyvinvointialue voi itse päättää irtisanooko se kokonaisulkoistussopimukset vai ei”
Väite ei pidä yksiselitteisesti paikkaansa. Sote-esityksessä kielletään ulkoistamasta neuvolapalveluja, erikoissairaanhoidon tiettyjä palveluja, alueellisesti liian suurta osaa palveluista ja antamasta yksityiselle toimijalle erikoissairaanhoidon palvelujen rahoitusvastuuta. Niin kutsutuissa kokonaisulkoistuksissa nämä kaikki kielletyiksi mainitut asiat ovat osa sopimusta. Laki julkisista hankinnoista (”hankintalaki”) taas ei näyttäisi sallivan näin oleellisten muutosten tekemistä sopimuksiin. Käytännössä sopimukset siis pitäisi päättää. Näin ollen kyse ei olisi hyvinvointialueen omasta harkinnasta, vaan lakiesitys käytännössä pakottaisi näiden sopimusten päättämiseen. Samalla se luonnollisesti estäisi vastaavien sopimusten solmimisen jatkossa.
