Tällä hetkellä kunnilla on vahva itsehallinto sote-palvelujen järjestämisessä. Itsehallinto merkitsee kuntalaisille kuuluvaa oikeutta päättää kuntansa hallinnosta ja taloudesta. Kunnat voivat päättää itsenäisesti esimerkiksi palveluistaan ja investoinneistaan. Kunnilla on myös laaja päätösvalta ostopalvelujen hyödyntämisen suhteen.
Hallituksen esittämä sote-uudistus laittaisi maakunnat (jäljempänä hyvinvointialueet) tiukasti STM:n talutusnuoraan sekä rajoittaisi niiden mahdollisuuksia päättää parhaiksi katsomistaan keinoista palvelutuotannon järjestämiseksi.
Valta Meritullinkadulle
Järjestämislain 24 §:n mukaan STM neuvottelisi kunkin hyvinvointialueen kanssa vuosittain sote-palvelujen toteuttamisesta. Käytännössä kaikki hyvinvointialueen asiat voitaisiin käsitellä neuvotteluissa. STM:llä ei olisi suoraa käskyvaltaa neuvotteluissa, mutta järjestämislain 27 §:stä löytyy sen peukaloruuvi: mikäli hyvinvointialueella ei olisi riittäviä edellytyksiä palvelujen järjestämiseksi, voisi STM tehdä aloitteen hyvinvointialueista annetun lain 122 §:n mukaisesta hyvinvointialueen arviointimenettelystä. Tämä voisi johtaa hyvinvointialueiden yhdistämiseen.
VM:n olisi pakko käynnistää arviointimenettely STM:n aloitteesta. Järjestämislain 27 § antaisi STM:lle oikeuden käynnistää yksittäisen hyvinvointialueen arviointimenettely esimerkiksi hoitotakuun ylittämisen takia, vaikka hoitotakuu ylittyisi muilla hyvinvointialueilla enemmän. STM:llä tulisi siis jatkuvasti olemaan keinot arviointimenettelyllä painostamiseen.
STM voisi ohjata investoinnit toisille hyvinvointialueille
Järjestämislain 25 §:n mukaan hyvinvointialue ei saisi toteuttaa merkittäviä investointeja tai sopimuksia ilman STM:n hyväksyntää. Ministeriö voisi järjestämislain 26 §:n nojalla hylätä esimerkiksi hyvinvointialueen sairaalainvestoinnin, mikäli investointi voitaisiin toteuttaa kustannustehokkaammin hyvinvointialueiden välisenä yhteistyönä. Tämä voisi tarkoittaa palvelujen keskittämistä toisen hyvinvointialueen suurempaan keskukseen.
Lain 25 §:n mukaan myös merkittäville palveluhankinnoille (ostopalvelut) olisi oltava STM:n lupa. Palvelujen hankkimiseen liittyy myös järjestämislain 8 ja 12 §:n mukaisen riittävän oman palvelutuotannon ja henkilöstön ylläpitäminen. Hyvinvointialue ei kuitenkaan itse päättäisi, onko sen hankkima palvelukokonaisuus asianmukainen, vaan järjestämislain 42 §:n mukaan lain tulkinnan tekisi aluehallintovirasto ja Valvira – sekä viime kädessä STM.
