Kun sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoitusvastuu siirtyy kunnilta valtiolle, joutuvat hyvinvointialueet aloittamaan toimintansa sumuisessa siirtymävaiheessa, kirjoittaa HALIn ekonomisti Elias Kiljunen.
Vuosi 2023 aloitetaan mullistavissa merkeissä, kun hyvinvointialueet aloittavat toimintansa. Se tuo mukanaan lupauksen mm. vaikuttavammista ja tuottavammista sosiaali- ja terveyspalveluista, kustannusten nousun hillitsemisestä ja niiden läpinäkyvyydestä.
Rakenteellinen uudistus on tarpeen, koska Suomen väestö ikääntyy, huoltosuhde heikkenee ja terveysmenot kasvavat. Valtiovarainministeriön taloudellisen katsauksen mukaan valtion tulojen ja menojen pitkän aikavälin rakenteellinen epätasapaino on noin 5,3 miljardia euroa vuoden 2026 tasossa.
Pian toimintansa aloittavien hyvinvointialueiden rahoituskokonaisuus on vielä valmistelussa. Toiveet kustannusten nousun hillinnästä ovat monin osin hatarat ja epävarmat. Sote-uudistuksesta aiheutuu monia muutoskustannuksia, joista yksi on palkkaharmonisoinnista syntyvät kustannukset. Arviot kustannusten suuruudesta vaihtelevat 124 miljoonasta reilusti yli miljardiin.
Arviot perustuvat useimmiten palkkaharmonisaation piirissä olevan sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön palkkasumman prosentuaaliseen kasvuun. Arviot ovat vuodelta 2019, jolloin palkkaharmonisoinnin kustannuspohja oli 6,2 miljardia euroa. Kuitenkin esimerkiksi Pirkanmaan hyvinvointialueella arvioidaan palkkaharmonisoinnin kustannusten olevan lähes 100 miljoonaa euroa. Pirkanmaan alue kattaa noin 10% kaikista hyvinvointialueille siirtyvistä työntekijöistä. Jos arvion laajentaa kattamaan kaikkia hyvinvointialueita, palkkaharmonisoinnin kustannukset nousevat karkeasti kansallisella tasolla miljardiin euroon. Myös Varsinais-Suomen hyvinvointialueella palkkaharmonisaation kustannusarvio oli reilu 100 miljoonaa euroa. Jo näiden kahden edellä mainitun hyvinvointialueen harmonisointikustannukset ylittävät valtiovarainministeriön minimiarvion. Hyvinvointialueita on 21.
Palkkasumma ei kasva pelkästään harmonisoinnin seurauksena. Sote-alan työmarkkinaneuvottelujen tulos nostaa osaltaan palkkasummaa, vaikka siinä voitaisiinkin toteuttaa palkkaharmonisaatiota, mikä olisi toivottavaa.
Kansallista ohjelmaa palkkaharmonisaatiosta ei ole tehty ja jokainen hyvinvointialue toteuttaa palkkaratkaisunsa itse. Työtuomioistuin antoi päätöksen 2018, että työnantajan on harmonisoitava palkat samoissa ja yhtä vaativissa tehtävissä työskentelevien työntekijöiden palkat samalle tasolle. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hyvinvointialueiden on harmonisoitava palkat ylimmälle palkkatasolle, jos asiasta ei tehdä kansallista ohjeistusta.
Epäterve palkkakilpailu kasvattaa palkkaharmonisointikustannuksia entisestään
Tilannetta hankaloittaa nyt myös aivan uusi ilmiö. Ympäri Suomea on kuulunut huolestuneita viestejä epäterveestä palkkakilpailusta. Kun yksityiset palveluntuottajat kamppailevat kasvaneiden kustannusten kanssa, julkinen sektori rekrytoi heiltä työntekijöitä suoraan satojen eurojen palkankorotuksilla. Tilanteen mahdollistaa sumuisen siirtymän ajanjakso, kun rahoitusvastuu siirtyy kunnilta valtiolle. Palkkaaminen on mahdollista, koska kustannuksista ei tarvitse itse välittää. Kun ei ole vastuuta, on toiminta vastuutonta.
Julkisten varojen kevytmielinen käyttö näkynee jatkossa veronkorotuksina tai menojen leikkauksina. Vääristynyt kilpailu hankaloittaa myös yksityisen sektorin kilpailuasemaa. Reilulla kilpailulla voitaisiin tehostaa resurssien käyttöä ja luoda hyvinvointialueille kattavampi palvelutuotantovalikoima. Vaikuttavammilla ja tuottavammilla sosiaali- ja terveyspalveluilla saavutettaisiin tehokkuushyötyjä.
Epäterveen kilpailun lisäksi tällä ilmiöllä voi olla merkittäviä kustannuksia lisääviä vaikutuksia palkkoja harmonisoitaessa. Kun tällä hetkellä palkataan monen sadan euron palkankorotuksella uusia työntekijöitä, palkkoja harmonisoitaessa palkankorotus koskee jokaista samassa ja yhtä vaativassa työssä olevaa työntekijää ja tämän palkkaa. Ilmiön laajuudesta ei ole varmuutta, mutta sen kustannukset voivat olla veronmaksajalle suuret.
Tilanne ei kuitenkaan ole vielä näin yksinkertainen. Oikeuskäytännön mukaan palkkaharmonisaatio on toteutettava kahden vuoden kuluessa liikkeenluovutuksesta eli hyvinvointialueiden aloittaessa toimintansa. Useissa nykyisissä sote-kuntayhtymämuodossa toimivissa organisaatiossa on toteutettu jo tehtäväkohtaisten palkkojen yhdistämistä. Jos ja kun hyvinvointialueet ovat onnistuneet palkkaharmonisaatiossa, alkaa uudenlainen palkkojen yhdenmukaistaminen. Hyvinvointialueilla, joissa palkkaharmonisaatio on onnistuttu tekemään mahdollisimman vähin kustannuksin, työntekijöiden palkka ei välttämättä ole yhdenmukainen muihin hyvinvointialueisiin nähden. Haluttu työntekijä huomaa nopeasti, että viereisellä hyvinvointialueella hän saisi satoja euroja parempaa kuukausipalkkaa. Näistä hyvinvointialueiden välisistä palkkaeroista voi alkaa uusi palkkatasoa nostattava prosessi, josta aiheutuu valtiolle ja veronmaksajalle jälleen mittavat kustannukset.
Kun rahoitukseen liittyvät muutoskustannukset ovat epäselviä eikä selkeää kansallista ohjeistusta ole, voi muutaman kunnan vastuuton ja epärehellinen palkkakilpailu pahimmillaan aiheuttaa kansallisesti tarpeettoman suuren ketjureaktion ja vauhdittaa entisestään kustannusten nousua.
Hoidettavan väestön määrä kasvaa joka vuosi suhteessa työtä tekevään väestöön. Kustannusten kasvua on hillittävä ja jokaisella eurolla on saatava enemmän palveluita, laadusta tinkimättä. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus voi tuoda mukanaan valtavat pysyväisluonteiset kustannukset, jos palkkaharmonisaation vaikutukset aliarvioidaan. Samalla on pyrittävä tuottamaan palveluita entistä tehokkaammin, otettava avuksi digitalisaation tarjoamia ratkaisuja ja hyödynnettävä yritysten ja järjestöjen innovaatiota ja vetoapua.
