Brysselissä asuva toimittaja Mika Horelli kertoo omakohtaisen tarinansa yhdestä maailman parhaasta terveydenhuoltojärjestelmästä.
Belgialle nauretaan maana, jossa on toistakymmentä erilaista hallitusta ja joka ei osaa päättää mistään eri kieliryhmien välisten eripuraisuuksien takia. Maan terveydenhoitojärjestelmä on kuitenkin yksi maailman parhaista.
Pääsin seuraamaan belgialaista terveydenhoitoa poikkeuksellisen läheltä, kun eräs minulle läheinen ihminen sairastui viime vuonna syöpään.
Kaulaan ilmestyneen kyhmyn hälyttämänä aika yleislääkärin vastaanotolle järjestyi kahdessa päivässä Belgiassa käytössä olevan Doctena-nimisen älypuhelinsovelluksen kautta. Se on kaikkien ladattavissa, ja ohjelman kautta voi varata ajan järjestelmään listautuneelta lääkäriltä saman tien. Ohjelma myös muistuttaa varatusta ajasta, sen kautta ajan voi muuttaa tai peruuttaa, ja se jopa neuvoo tarvittaessa parhaan reitin lääkärin vastaanotolle.
Ohjelma antaa mahdollisuuden valita, tarvitaanko yleislääkärin vai tietyn alan erikoislääkärin palveluja. Lisäksi ohjelmassa on jopa kartta, jossa kerrotaan, missä kunkin lääkärin vastaanotto sijaitsee, joten omaa lääkäriä ensimmäisen kerran valittaessa lääkäri on helppo valita läheltä. Käytännössä Belgiassa kerran valitusta lääkäristä tulee omalääkäri, jonka kanssa hoitosuhde jatkuu pitkään.
Valikossa on myös mahdollisuus jo ennalta valita, jos toivoo, että lääkäri puhuu Belgian kansalliskielien, ranskan, hollannin tai saksan lisäksi esimerkiksi englantia.
Kertomassani tapauksessa potilaan naapurikorttelissa vastaanottoa pitänyt yleislääkäri lähetti potilaan saman tien ultraäänitutkimukseen, johon aika järjestyi kahden kilometrin päässä sijaitsevasta yksityisestä Cliniques de l’Europe -sairaalasta seuraavalla viikolla. Tätä suurta brysseliläistä sairaalaa suosivat muun muassa Euroopan unionin virkamiehet. Myös tässä tapauksessa potilas olisi itse voinut valita, mihin sairaalaan hän olisi halunnut lähetteen.
Kun ultraäänitutkimuksessa sitten havaittiin, että kysymys oli kasvaimesta, potilas passitettiin välittömästi saman sairaalan toiselle osastolle jatkotutkimuksiin. Koepalat kertoivat, että kysymys oli kurkkusyövästä, ja kaulassa ollut kyhmy oli tosiasiassa vain syvemmällä olleen varsinaisen kasvaimen etäpesäke.
Niin ultraäänitutkimuksen kuin sitä seuranneiden muidenkin tutkimusten kulut Cliniques de l’Europessa maksettiin automaattisesti potilaan käyttämästä keskinäisestä sairaskassasta eli mutualitesta.
Sädehoidon ja onkologian erikoislääkäreistä koostuva työryhmä teki hoitosuunnitelman tarvittavien lisäkokeiden jälkeen kahdessa viikossa. Ennen varsinaisten syöpähoitojen aloittamista potilaan hampaat hoidettiin kuntoon, koska syöpähoitojen alkaessa suussa ei saanut olla minkäänlaisia tulehduksia. Myös hammashoidosta sairaskassa maksoi suurimman osan.
Varsinaisten syöpähoitojen lisäksi sairaala tarjosi potilaalle myös muiden erikoislääkärien, fysioterapeutin ja muun muassa ravintoterapeutin palvelut. Sairaalan psykiatrin palvelut ulottuivat myös perheenjäseniin. Kaikista näistä koituneet kulut sairaala veloitti automaattisesti suoraan sairaskassalta.
Koko pari kuukautta kestäneen säde- ja solumyrkkyhoitoon perustuneen hoitoprosessin ajan potilas asui kotonaan. Päivittäiset käynnit sädehoidossa sujuivat bussilla, mutta tarpeen vaatiessa sairaala olisi järjestänyt myös kuljetukset.
Kun hoidon aikana nieleminen muuttui väliaikaisesti mahdottomaksi, ravinnon saanti piti järjestää vatsaan nukutuksessa asetetun ruokintaputken kautta. Myös letkuruokinta-automaatti toimitettiin kotiin sairaalan toimesta. Potilaan omavastuuosuus oli noin viidesosa kotiin toimitettujen ravintopakkausten kustannuksista.
Kuten jokainen syöpähoidon läpikäynyt tietää, hoidot ovat joskus rankempia kuin itse sairaus. Niin tässäkin tapauksessa. Tarina on ainakin toistaiseksi saanut onnellisen lopun. Kasvain saatiin kokonaan hävitettyä, se ei ollut levinnyt varsinaisen syövän paljastanutta, kaulaan ilmestynyttä kyhmyä enempää, ja säännöllisesti suoritetuissa jälkitarkastuksissa kasvaimesta ei ole havaittu uusiutumisen merkkejä.
Sairaskassansa voi itse valita, mutta jäsen on oltava
Belgian järjestelmää pidetään yhtenä Euroopan parhaiten toteutetuista terveydenhoitojärjestelmistä. Potilaat voivat itse valita lääkärinsä ja ne hoitopaikat, joita haluavat käyttää. Jonot ovat harvinaisia. Järjestelmä jakautuu julkiseen ja yksityiseen puoleen. Vuoden 2017 lukujen mukaan maan bruttokansantuotteesta käytettiin terveydenhoitoon kymmenen prosenttia. Suomessa vastaava luku on noin 9,2 prosenttia.
Belgian järjestelmässä sairaskassaan, mutualite, kuuluminen on pakollista, mutta kassan voi itse valita. Maksun suuruus on 7,35 prosenttia bruttopalkan määrästä. Tästä työnantajan osuus on 3,8 ja palkansaajien osuus 3,55 prosenttia. Itsensä työllistävät freelancerit ja yksityisyrittäjät maksavat koko 7,35 prosenttia itse. Maksun voi vähentää verotuksessa.
Belgian julkinen terveydenhoitojärjestelmä rahoitetaan sairaskassojen jäsenmaksujen lisäksi pienemmältä osin liittovaltion ja maan kolmen osavaltion verovaroista.
Potilaat maksavat joissakin tapauksissa hoitokulut etukäteen, ja sairaskassat maksavat sitten korvattavan osuuden potilaan tilille jälkikäteen. Sairaskassojen maksama osuus lääkärinpalkkioista on useimmissa tapauksissa 75 prosenttia.
Apteekeissa ja sairaaloissa kulut maksetaan niin kutsutulla suorakorvausjärjestelmällä, eli sairaskassan kattamat kulut velotaan suoraan kassoilta eikä potilaiden tarvitse maksaa kuin mahdollinen omavastuuosuus.
Sairaalahoidossa sairaskassa maksaa käytännössä kaiken sairauden välttämättömään hoitoon liittyvät kustannukset. Potilaat voivat kuitenkin ottaa myös lisävakuutuksen, jolloin sairaalahoidossa saa automaattisesti yksityishuoneen ja joitakin muita, lähinnä mukavuuteen liittyviä ylimääräisiä palveluja.
Suurin osa lääkäreistä on yksityisiä ammatinharjoittajia
Belgialaiset lääkärit työskentelevät joko yksityisinä ammatinharjoittajina omilla vastaanotoillaan tai sairaaloissa, joita on sekä julkisia että yksityisiä. Esimerkiksi hammaslääkäreistä lähes kaikki ovat yksityisiä elinkeinonharjoittajia, vaikka saattavatkin tehdä töitä muun muassa sairaaloiden tiloissa. Sairaskassojen maksaman terveydenhoidon maksamat korvaukset ovat samat, olipa kysymys julkisesta tai yksityisestä terveydenhoidon tuottajasta.
Belgiassa ei juuri tunneta pitkiä jonotusaikoja lääkäriin pääsemiseksi. Niin yleis- kuin erikoislääkärinkin vastaanotolle pääsee yleensä enintään muutamassa päivässä. Erikoislääkärillekään ei välttämättä tarvita lähetettä, vaikka joskus lähetteen avulla sairaskassa korvaa suuremman osuuden erikoislääkärin palkkiosta.
Suurimmalla osalla lääkäreistä on hoitosopimus sairaskassojen kanssa, ja he noudattavat kassojen asettamia hoitohinnastoja. Esimerkiksi yleislääkärin vastaanotolla kertakäynnin veloitus on 28 euroa, ja tämän potilas maksaa hoitokäynnin yhteydessä suoraan lääkärille. Tästä sairaskassa korvaa 21 euroa.
Korvausta ei tarvitse erikseen hakea, vaan tieto maksusta menee lääkärin tietojärjestelmän kautta automaattisesti sairaskassalle, joka suorittaa hyvityksen potilaan tilille automaattisesti yleensä viimeistään seuraavana päivänä.
Ne lääkärit, joilla ei ole sopimusta sairaskassojen kanssa voivat vapaasti asettaa oman taksansa, mutta näistä kassat korvaavat saman määrän kuin ne korvaisivat myös sopimuslääkärien perimistä maksuista. Näissä tapauksissa jää siis potilaan omaan harkintaan, kuinka paljon hän haluaa maksaa omavastuuosuutta saamastaan hoidosta.
Belgian terveydenhoitojärjestelmässä myös tiedon kulku eri toimijoiden välillä on järjestetty mahdollisimman mutkattomaksi. Tiedot hoitosuunnitelmista, toteutuneista hoidoista ja lääkityksestä päivittyvät reaaliaikaisesti potilastietokantaan, johon päivittyvät myös muun muassa tiedot lääkityksestä ja lääkeresepteistä. Omalääkäri saa myös automaattisesti aina ajantasaiset tiedot sairaalassa tai erikoislääkärillä tehdyistä kokeista tai suoritetuista toimenpiteistä. Belgiassa ei tunneta erillistä sairausvakuutuskorvausta vaan esimerkiksi apteekeissa reseptit löytyvät automaattisesti belgialaisella henkilökortilla.
Kirjoittaja on Belgiassa asuva vapaa toimittaja.