Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän alueella julkisen tuotannon kustannukset olivat 12,8 prosenttia korkeammat kuin yksityisen tuotannon kustannukset kuntayhtymälle.

HALI on saanut valmiiksi laskelmat Keusoten osalta vuodelta 2021. Yhtymän oman tuotannon ja yksityisen tuottaman hoivan hinnat ovat keskenään aivan eri tasolla. Keusoten alueella julkisen tuotannon kustannukset olivat noin 12,8 prosenttia korkeammat kuin yksityisen tuottaman hoivan kustannukset kunnalle.

Laskelmat on tehty vuoden 2021 toteutuneiden toimintamenojen perusteella. Mahdollisissa tulevaisuuteen suuntaavissa arvioissa tulee ottaa sekä julkisen että yksityisten toimijoiden osalta huomioon toimintaympäristössä tapahtuneet suuret muutokset kuten lakisääteisen henkilöstömitoituksen nousu, inflaatio, mahdolliset tulevat palkankorotukset sekä pahenevan työvoimapulan aiheuttamat ylimääräiset kustannukset.


Keusote (2021)

Ohjeet

Kuinka käytät interaktiivista tilastoa?

Interaktiivisen tilaston käyttämiseen et tarvitse mitään erityistaitoja. Jokaisesta alueesta on koottu yksi koontinäyttö. Koontinäyttöjen välillä pääset liikkumaan valitsemalla yllä olevasta pudotusvalikosta kunnan tai kuntayhtymän, jota haluat tarkastella. Varsinainen interaktiivinen tilasto tai koontinäyttö näkyy tämän ohjeen alapuolella.

Koontinäyttö koostuu kolmesta graafista ja neljästä luvusta. Aloitusnäyttö kuvaa tarkasteltavan alueen tilannetta keskimäärin. Valitsemalla yksittäisen hoivakodin on mahdollista tarkastella yksityiskohtaisemmin yhden yksikön tietoja.

Koontinäytön sisällä voit valita tarkasteltavan hoivakodin painamalla joko koontinäytön yläreunassa olevaa hoivakodin nimeä tai suuremman kuntayhtymän tapauksessa vasemmassa reunassa olevaa tiputusvalikkoa ”Valitse hoivakoti”. Koontinäytössä olevat kuvaajat ja luvut muuttuvat sen mukaan minkä hoivakodin valitset. Valinnan voi nollata painamalla samaa painiketta uudelleen.

Karttaa voi zoomata sisään ja ulos käyttämällä hiiren vierityspyörää. Viemällä hiiren kartalla näkyvän objektin päälle voi tarkastella hoivakodin yksityiskohtaisia tietoja kuten nimeä, asiakaspaikkamäärää, osoitetta ja hoivakodin tuottaman hoivavuorokauden hintaa. Klikkaamalla kartalla näkyvää ympyrää pääset tarkastelemaan hoivakodin tietoja tarkemmin. Valinnan voit vapauttaa painamalla samaa ympyrää uudelleen.

Yhteenlaskettuna julkisen ja yksityisen tuotannon erotus olisi vuonna 2021 yli 859 tuhatta euroa.

Kustannus kuntayhtymälle yhdestä tehostetun palveluasumisen hoivavuorokaudesta 141,07 euroa 5% alv-palautuksen jälkeen.*

Sama palvelu maksoi Keusoten tehostetussa palveluasumisessa keskimäärin 159,18 euroa per hoivavuorokausi. Yhteen laskettuna hintaero näissä kolmessa yksikössä olisi Keusoten alueella vuonna 2021 yli 859 tuhatta euroa.

Keusoten alueella 10:stä hoivakodista vain kolmesta saatiin vertailukelpoista tietoa

Keskimääräinen toteutunut henkilöstömitoitus oli Keusoten alueella 0,63*.

*Vapaan hinnoittelun kilpailutuksen keskihinta 148,50 euroa

*Mitoitus on katsottu THL:n tietokuutiosta ”Toteutunut henkilöstömitoitus 11/2021”

Laskentaperiaatteet:

– Laskelmat on tehty kuntien ja kuntayhtymien toimittamien yksikkökohtaisten tilinpäätösten ja omavalvontasuunnitelmien pohjalta. Omavalvontasuunnitelmista mahdollisesti puuttuvat tiedot on kerätty puhelimitse suoraan yksiköistä.

– Laskennassa on käytetty 97 % keskimääräistä laskennallista täyttöastetta asukaskierrosta ja sairaalajaksoista johtuen.