Valikko

Koulutusvelvollisuus ja työterveyshuolto työvoimaa vähennettäessä

Työsopimuslain 7 luvun 13 §:n mukaan työnantajan on tarjottava taloudellisesta tai tuotannollisesta syystä irtisanotulle työntekijälle mahdollisuus osallistua työllistymistä edistävään valmennukseen tai koulutukseen. Valmennuksen tai koulutuksen on vastattava arvoltaan vähintään työntekijän laskennallista palkkaa kuukauden ajalta tai samassa toimipaikassa työskentelevän henkilöstön keskimääräistä kuukausiansiota siitä riippuen, kumpi on suurempi.

Työterveyshuoltolain 2 §:n mukaan työnantajan on järjestettävä työterveyshuollon palvelut taloudellisella tai tuotannollisella syyllä irtisanotulle työntekijälle kuuden kuukauden ajan siitä lukien, kun työntekovelvollisuus on päättynyt.

Sekä edellä mainittu koulutusvelvollisuus että työterveyspalvelujen laajennettu järjestämisvelvollisuus koskevat vain työnantajia, jotka säännöllisesti työllistävät vähintään 30 työntekijää. Lisäedellytyksenä on, että irtisanotut työntekijät ovat olleet työsuhteessa irtisanovaan työnantajaan vähintään viisi vuotta ennen irtisanomista.

EK:n soveltamisohje koulutusvelvollisuudesta ja työterveyshuollosta

Koitko sisällön hyödylliseksi?

Keskiarvo 0 / 5. Arvioiden määrä: 0

Ei vielä arviointeja. Anna arviosi ensimmäisenä.

We are sorry that this post was not useful for you!

Let us improve this post!

Tell us how we can improve this post?