Toisinaan julkisessa keskustelussa nousee esiin kritiikki yksityisiä lastensuojelupalveluita kohtaan. Viime aikoina olen törmännyt kirjoituksiin, joissa kyseenalaistetaan erityisesti sijaishuollon ostopalveluiden kohonneita kustannuksia ja niiden taustalla olevia tekijöitä. Hyvinvointialueilla on ankaria säästöpaineita, joten ymmärrettävästi myös lastensuojelun kustannukset ovat tarkastelun alla.
Kun puhutaan lastensuojelun kustannuksista, niin taloudellisista kuin inhimillisistä, pitää asiaa kuitenkin tarkastella laajemmin kuin sijaishuollon kustannusten kautta. Lastensuojelun sijaishuollon palveluita ei koskaan osteta huvin vuoksi tai varoiksi, vaan hyvinvointialueen virkasuhteisen sosiaalityöntekijän arvioimaan tarpeeseen – eli siis sijaishuollon palveluita tarvitsevalle lapselle tai nuorelle. Tämä tarve ei leikkaamalla katoa. Näin ollen ainoa inhimillisesti kestävä tapa säästää sijaishuollon kustannuksissa on vähentää sijaishuollon tarvetta.
Toimiva keino tähän on panostaa lastensuojelun avohuollon tukitoimiin, kuten perhekuntoutukseen, perhetyöhön ja lapsiperheiden kotipalveluihin. Valitettavasti hyvinvointialueilla tehdään päinvastoin nyt säästöjä avohuollon palveluissa, mikä tulee tulevina vuosina näkymään kasvavina kustannuksina sijaishuollossa.
Lasten ja nuorten kiireelliset sijoitukset ovat lisääntyneet
Lain mukaan lastensuojelun piirissä olevia lapsia ja perheitä tulee auttaa ensisijaisesti avohuollon tukitoimin. Jos nämä toimet eivät kuitenkaan ole riittävät lapsen tilanteen turvaamiseksi, tulee harkita lapsen sijoittamista oman kodin ulkopuolelle. THL:n julkaiseman lastensuojelutilaston mukaan vuonna 2023 kiireelliset sijoitukset lisääntyivät valtakunnallisesti kahdeksan prosenttia edellisestä vuodesta. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla nämä kiireelliset sijoitukset lisääntyivät peräti 24 prosenttia.
Edellisinä vuosina kiireellisesti sijoitettujen ja avohuollon tukitoimena sijoitettujen osuudet ovat olleet lähes yhtä suuria, kun tarkastellaan ensimmäistä kertaa sijoitettavia lapsia ja nuoria. Viime vuonna sen sijaan poikkeuksellisen suuri osa, peräti 58 prosenttia, oli kiireellisiä sijoituksia. Tilastojen edessä on hyvä pysähtyä pohtimaan sitä, miten näitä lapsia ja perheitä olisi voitu tukea aikaisemmin ja suunnitelmallisemmin.
Tietoon pohjautuvaa päätöksentekoa – myös kustannusten osalta
Jos halutaan kuitenkin tarkastella pelkästään lastensuojelun sijaishuollon kustannuksia, kannattaa se tehdä tietoon perustuen. Kustannusvertailu on hyvä lähtökohta palvelurakennetta koskevalle päätöksenteolle, mutta se edellyttää, että hyvinvointialueet tuntevat oman palvelutuotantonsa todelliset kustannukset.
Lastensuojelun sääntely on sama riippumatta siitä, onko palveluntuottaja hyvinvointialue, yritys tai järjestö. Hyvinvointialueiden kannattaisikin sijaishuollon hankinnoissa välttää asettamasta palveluntuottajille lainsäädännön reunaehtoja tiukempia vaatimuksia, jotka nostavat palvelun kustannuksia – ja siten myös hintoja. Hyvinvointialueiden tulisi lisäksi huolehtia siitä, etteivät ne omilla vaatimuksillaan tarpeettomasti kavenna sijaishuollon moniammatillisuutta ja työnantajien mahdollisuuksia vastata lasten tarpeisiin erilaisella osaamisella. Tämänkaltaisista rajoituksista ei hyödy hyvinvointialue, palveluntuottaja tai palvelua tarvitseva lapsi tai nuori.
