Hallituspuolueet kokoontuvat tänään ja huomenna pohjustamaan puoliväliriihen päätöksiä. Hyvinvointiala Hali ry on laatinut seitsemän konkreettista ehdotusta sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Tarpeettomia normeja purkamalla, aitoa monituottajuutta hyödyntämällä ja sote-järjestöjä tukemalla niin kansalaisten tarpeista kuin valtiontaloudesta voidaan huolehtia.

Tämä on yhä tärkeämpää lähivuosina, koska ikääntyneiden osuus lisääntyy merkittävästi samalla, kun puolustukseen käytettävät määrärahat ovat kasvussa. Kasvuajattelu tarvitsee alustakseen mahdollistavaa säädäntöympäristöä ja valmiutta uudenlaisiin työkaluihin, joilla sosiaali- ja terveyspalveluissa otetaan käyttöön yksityisten palveluntuottajien työpanosta. 65 vuotta täyttäneiden Kela-korvausmalli on esimerkki tällaisten työkalujen kehittämisestä.

Järjestöjen rooli tulee korostumaan sisäisen turvallisuuden näkökulmasta. Tällä hetkellä yhteiskunnassa on paljon patoutunutta turhautumista, syrjäytymistä ja keskusteluilmapiirin polarisoitumista, jota sosiaali- ja terveysalan järjestöt vähentävät antaessaan ihmisille kokemuksia yhteenkuuluvuudesta ja välittämisestä. Uusien, myös järjestöjen omarahoitusta vahvistavien keinojen löytäminen on olennaista samalla, kun järjestöihin kohdistuvaa hallinnollista taakkaa kevennetään.

Halin ratkaisut sosiaali- ja terveydenhuoltoon

1. Ryhtiliike erikoissairaanhoidon hoitotakuuseen – hoitojonot olisi mahdollista purkaa esimerkiksi vahvistamalla asiakkaan oikeutta saada palveluseteli, mikäli hoitotakuu ei toteudu. Tämä olisi myös terveydenhuoltolain mukaista.

Laittoman pitkissä erikoissairaanhoidon jonoissa on yli 27 000 henkilöä. Heistä reilut 3 700 on tekonivel-, vajaat 2 100 kaihi- ja vajaat 2 100 tyräleikkauspotilaita, jotka olisi mahdollista hoitaa yksityisten palveluntuottajien avulla. Näille ihmisille on myönnettävä palveluseteli terveydenhuoltolain 54 §:n mukaisesti.

2. Lastensuojelun mitoitus yksikkökohtaisesta lapsikohtaiseksi – muutetaan lastensuojelulain 59 §:ää siten, että lastensuojeluyksikön mitoitus perustuu paikkamäärän sijasta asukasmäärään. Tällä hetkellä esimerkiksi seitsemänpaikkaisessa lastensuojeluyksikössä pitää olla vähintään seitsemän työntekijää riippumatta siitä, onko yksikössä nolla, kolme tai seitsemän lasta.

3. Sote-järjestölahjoituksille verovähennysoikeus – laajennetaan kevään 2024 kehysriihessä lapsijärjestöille päätetty yksityishenkilöiden lahjoitusvähennys koskemaan myös sote-järjestöjä. Laajennetaan myös yhteisöjen lahjoitusvähennys koskemaan kaikille järjestöille tehtyjä lahjoituksia.

4. Sote-järjestöjen valtionavustuksiin liittyvän byrokratian keventäminen ja vaikutusmahdollisuuksien lisääminen järjestöä koskevien leikkausten toimeenpanossa. Tämä mahdollistaisi järjestöjen resurssien vaikuttavamman käytön kohderyhmien avuksi sen sijaan, että suurempi osuus työpanoksesta menee hallintoon.

5. Lääkejakelun sujuvoittaminen – yksityisille lääkäriasemille mahdollisuus hankkia lääkkeet ja rokotteet suoraan tukusta polikliinistä hoitoa tarvitseville ja kotiutuville potilaille sekä rokoteasiakkaille.

6. Valvojien lakia tiukempien vaatimusten purkaminen – Valvira ja aluehallintovirastot rajoittavat tarpeettoman paljon esimerkiksi hoiva-avustajien määrää hoivakodeissa. Henkilöstörakennetta keventämällä saataisiin samalla rahalla enemmän läsnäoloa hoivakodin asukkaiden arkeen. On lisäksi tärkeää varmistaa, että uusi kansallinen valvontaviranomainen pitäytyy tarkoituksenmukaisessa sääntelyssä.

7. Valinnanvapauspilotti sosiaalihuoltoon – käynnistetään pilotti, jossa ikääntyneiden, vammaisten sekä mielenterveys- ja päihdekuntoutuksen palveluissa asiakas voisi valita palvelujensa tuottajan hyvinvointialueen hyväksymien tarjoajien joukosta. Tämä lisäisi laadulla kilpailua ja asiakkaan sitoutumista hoitoon, mistä hyötyisivät niin asiakkaat, ammattilaiset kuin hyvinvointialueet.

Lisätietoja

Kuuva Joel

Joel Kuuva

Pääekonomisti

050 414 6444

Lisätiedot

Koitko sisällön hyödylliseksi?

Keskiarvo 0 / 5. Arvioiden määrä: 0

Ei vielä arviointeja. Anna arviosi ensimmäisenä.

We are sorry that this post was not useful for you!

Let us improve this post!

Tell us how we can improve this post?