Aino Kemppainen on nimitetty HALIn ekonomistiksi 2.5.2024 alkaen. Kemppainen siirtyy HALIin Mehiläisestä, jossa hän on työskennellyt Business Analystina vuodesta 2021.

Mehiläisessä Kemppaisen tehtäviin on kuulunut muun muassa taloudellinen raportointi sekä liiketoimintajohdon tukeminen taloudellisissa ja strategisissa päätöksissä luomalla analyyseja ja mallinnuksia sosiaalipalvelujen markkinasta.

”Olen innoissani, että pääsen liittymään HALIn huippuosaavaan porukkaan. Odotan mielenkiinnolla uusia työtehtäviä kasvavan ja kehittyvän toimialan parissa. Haluan olla mukana vaikuttamassa siihen, että sote-alan päätöksenteon tueksi saadaan entistä enemmän tutkittua tietoa,” Kemppainen sanoo.

Kemppaisen kattava kokemus ja syvä ymmärrys sosiaali- ja terveyspalvelujen taloudesta tekevät hänestä erinomaisen lisän HALIn asiantuntijajoukkoon.

”On hienoa saada Aino meille. Aino vahvistaa HALIn tiedontuotantoa entisestään ja tuo mukanaan varmasti uusia näkökulmia meidän tekemiseemme”, HALIn va. toimitusjohtaja Arja Laitinen kommentoi.

Koitko sisällön hyödylliseksi?

Keskiarvo 2.4 / 5. Arvioiden määrä: 5

Ei vielä arviointeja. Anna arviosi ensimmäisenä.

We are sorry that this post was not useful for you!

Let us improve this post!

Tell us how we can improve this post?