SDP:n puheenjohtaja, pääministeripaikkaa ensi kaudella tavoitteleva Antti Rinne selvitti viikonloppuna, että sote menee uusiksi, jos puolue pääsee ensi keväänä valtaan.
Viestissä huolestuttaa kaksi asiaa.
Ensinnäkin, saavatko suomalaiset uudistustaan koskaan? Tätä monen muotoista, eri nimistä, samaan tähtäävää uudistusta on valmisteltu vuosikymmen. Valmistelua on tehty virkamiesvetoisesti, hallitusvetoisesti, parlamentaarisesti. Seinä on joka kerta noussut pystyyn ja juoksu päättynyt kompurointiin – tai vaaleihin.
Sen verran on kuitenkin suomalaiseen päätöksentekoon uskottava, että jokaisesta päättyneestä uudistuksen yrityksestä olisi laitettu pieleen menneet kohdat muistiin. Ettei niitä toistettaisi. Nyt Rinteen puoluetoverin Krista Kiurun pöydällä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa onkin se vaihtoehto, joka näistä yrityksistä on jalostunut. Laaja monituottajamalli ja järjestämisen keskittäminen roimasti nykyistä harvemmille tahoille.
Toinen huoli on se, että SDP:llä ei ole esittää todellista vaihtoehtoa uudistukselle. Kaikkien tiedossa on, että harjoitus on hyvin vaikea. Paremmat, loistavat tai edes hyvät ehdotukset otettaisiin siis ilolla vastaan. Nykytilan säilyttäminen tai hallituksen esityksen pukeminen toisiin sanoihin ei sitä kuitenkaan ole. Äänestäjät ovat samoja ihmisiä, jotka tarvitsevat ja käyttävät sote-palveluja. Puheenjohtaja Rinteen pääväitteille on siis vaadittava lähempää tarkastelua.
1. Rinne ilmoitti, että tilaaja-tuottajamalli ei SDP:lle käy. SDP haluaa palvelujen järjestämisen ja tuottamisen samaan organisaatioon, jotta palvelujen integraatio ja saumattomat hoitoketjut voidaan toteuttaa.
Tämä on nykytilanne. Palvelut sekä järjestää, että pääosin tuottaa kunta. Miksi integraatiota ei siis ole saatu tehtyä? SDP ei kerro vastausta. SDP ei myöskään avaa sitä, miten tämä onnistuisi paremmin ehdottamassaan aluekuntamallissa.
Tilaaja-tuottajamallin, tai toisin sanoen monituottajamallin idea on se, että julkinen taho järjestää palvelut. Se tuottaa, joka parhaiten tuottaa. Julkisen tuottajan on jatkuvasti kehitettävä itseään pärjätäkseen kilpailussa. Se vaatii toki enemmän työtä kuin nykyinen, mukava monopoliasema, jossa rahoitus tulee annettuna, ja olemassaolo on taattu. Monopoli ei kuitenkaan ole tuottava tai asiakasystävällinen. Suomi hukkuu velkaansa, ja palvelujen saatavuus heikkenee jatkuvasti.
2. SDP:n mukaan julkisen tahon tulee olla määräysvallassa
Hallituksen nykyinen esitys sote-uudistuksesta ei muuta esitäkään. Julkinen taho on määräysvallassa montaa reittiä. Valtakunnan tasolla määritellään lait. Maakunta asettaa palveluntuottajille lakien lisäksi ehtoja, hyväksyy palveluntuottajat, määrittelee korvaukset ja sanktiot, sekä valvoo palveluntuottajia. Tämä tapahtuu kansallisessa ohjauksessa ja demokraattisesti valitun maakunnallisen päätösvallan alla. Yksityistämistä, eli ohjien siirtymistä yksityiselle ei tapahdu.
3. SDP sanoo, että julkisen sektorin pitää määrittää se kokonaisuus, milloin yksityisiä palveluja käytetään, koska silloin yksityinen sektori asettuu oikeaan kohtaan palveluketjussa.
Nyt esitetyssä mallissa julkinen sektori nimenomaan määrittää ne palvelut, joissa yksityiset palveluntuottajat voivat olla mukana. Ihmiset itse valinnoillaan päättävät, missä laajuudessa he yksityisiä käyttävät. Emme me yksityisellä usko, etteivät julkiset tuottajat pärjäisi kisassa. Uskooko SDP?
Jos taas SDP toivoo nykyisen palvelusetelin kaltaista tilannetta, jossa julkiset järjestäjäalueet voisivat ostaa yksityisiltä palveluja milloin haluavat, on palattava monopolin hyötyihin ja haittoihin. Mielelläänhän oma palvelutuotanto säilytetään, kun rahoitus on taattu, eikä lähdetä katsomaan tekisikö joku muu paremmin. Näin on käynyt palvelusetelin kanssa, jota kunnat käyttävät äärimmäisen vähän. Tässä mallissa menetetään myös valinnanvapauden kautta avautuva parempi palvelujen saatavuus.
4. Rinteen mukaan verorahat tulee käyttää ihmisten palveluihin, eikä yksityisten yritysten voittoihin.
Tämä on SDP:n eniten käyttämä väite sote-uudistusta vastaan. Se antaa ymmärtää, ettei verorahoja käytettäisi palveluihin. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Verorahalla saa jatkossakin palvelun. Asiakas vain itse päättää, mistä.
Ihmisen saaman palvelun laadulle ja lopputulokselle on asetettava laissa ja maakunnan ehdoissa säännöt. Tähän lopputulokseen päästäkseen toimijat kilpailevat parhaaksi katsomallaan tavalla.
Voiton tavoittelu ei ole kirosana. Se on ajuri toimimaan tehokkaasti. Ei voi väittää, ettei julkinen palvelujärjestelmämme sitä nyt totisesti kaipaisi. Miksi siitä ei olla huolissaan, mihin ”verorahat valuvat” tällä hetkellä? Palvelujen saatavuus heikkenee ja kestävyysvaje kasvaa, mutta verorahojen käyttö vain lisääntyy.
5. SDP ennustaa, että ehdotetussa sote-uudistuksessa hoitoon pääsy riippuu ihmisen omasta varallisuudesta
Asia on päinvastoin. Esitetyssä mallissa oman varallisuuden merkitys pienenee. Tällä hetkellä julkisten palvelujen jonot ovat usein niin pitkät, että varakkaammat ihmiset menevät itse, tai esimerkiksi lastensa kanssa yksityiseen hoitoon. He maksavat käyntinsä suoraan itse, tai ottamallaan vakuutuksella. Kaikilla suomalaisilla kuitenkin on oikeus niihin palveluihin, joita verorahoin kustannetaan. Valinnanvapausmallissa myös yksityisten palveluntuottajien ovia aukeaa kaikkien käyttöön.
6. Palvelujen saatavuuteen ja esimerkiksi järjestöjen toiminnan turvaamiseen osoitettaisiin SDP:n mallissa lisää resursseja. Resurssin rahoitettaisiin verovaroin, valtionosuuksilla ja palvelumaksuilla. Asiakasmaksuja ei kuitenkaan saa nostaa.
SDP ei kerro, mistä kyseiset lisäresurssit saadaan.
Eveliina Vigelius
Asiantuntija, elinkeinoasiat
Hyvinvointialan liitto
