Ensihoitopalvelualan työehtosopimusneuvotteluissa saavutettiin pitkien neuvottelujen jälkeen sopu. Sopimus tuo työrauhan lähes kahdeksan kuukauden sopimuksettoman kauden jälkeen.
Ensihoitopalvelualalla on neuvoteltu työehtosopimuksesta viime keväästä lähtien. Hyvinvointiala Hali ry ja Suomen Sairaankuljetusliitto SSK neuvottelivat sopimuksesta Tehyn kanssa.
Tehy irtisanoi sopimuksen toukokuussa, jonka jälkeen neuvotteluja jatkettiin sopimuksettomassa tilassa.
”Olemme tyytyväisiä, että pitkät neuvottelut johtivat viimein sopimukseen ja työrauhaan. Neuvottelujen aikana keskustelimme toimialan tilanteesta ja alan pito- ja vetovoiman haasteista, ja tätä tärkeää keskustelua jatkamme myös tulevaisuudessa”, Halin työmarkkinajohtaja Kati Virtanen toteaa.
“Haluan erityisesti kiittää sovittelija Matti Harjuniemeä, jonka johdolla neuvottelutulos saavutettiin”, Virtanen jatkaa.
Työehtosopimus on sovittu ajalle 1.5.2024-30.4.2026. Vuoden 2024 palkankorotus toteutetaan siten, että työntekijöiden henkilökohtaisia palkkoja ja taulukkopalkkoja korotetaan ensi vuoden helmikuussa 2,05 %, jonka lisäksi työntekijöille maksetaan 550 euron kertaerä. Vuoden 2025 palkankorotus toteutettiin niin kutsutulla verrokkialakirjauksella, jonka mukaan 30.11.2025 voimassa olevia henkilökohtaisia palkkoja ja taulukkopalkkoja korotetaan 1.12.2025 lukien terveyspalvelualan työehtosopimuksen vuoden 2025 verrokkialakirjauksen perusteella toteutetun korotusprosentin ja mahdollisen euromääräisen kertaerän mukaisesti.
Sopimus sisältää muutoksia ja tarkennuksia muun muassa virkistystaukoihin, hälytysrahan ja erityistekijälisien määräytymiseen, tuntipalkkaisten työntekijöiden palkanmaksukauteen, vuosilomapalkan jakajaan sekä sairauspoissaolopalkan maksamiseen vuodenvaihteen yli. Lisäksi täsmennyksiä tehtiin ateriakorvauksen saamisen edellytyksiin.
Ensihoitopalvelualan työnantajat työllistävät noin 750 työntekijää. Ensihoitopalvelualan työntekijät työskentelevät ensihoito- ja siirtokuljetustyössä.