Näyttää (…) siltä, että jatkossakin yksityisellä sektorilla on vahva roolinsa”, pohti päätoimittaja Arno Ahosniemi sote-uudistuksesta. Onkin vaikea nähdä, että yritysten ja järjestöjen hyvin toimivia kumppanuuksia julkisen sektorin kanssa laajamittaisesti purettaisiin.
Purkamiseen hallituksen ”sote-sopu” kuitenkin näyttää johtavan. Yhteistyötä suljetaan pois esimerkiksi erikoissairaanhoidon ja neuvolapalveluiden tuottamista suoraan rajoittamalla.
Yksityisten palveluntuottajien roolin pienentäminen verovaroin maksetuissa palveluissa nojaa ajatukseen sote-järjestäjän riittävästä omasta tuotannosta.
Huoli oman tuotannon riittävyydestä pohjaa Sipilän hallituksen sote-esitykseen, jolla olisi säädetty laaja asiakkaan valinnanvapaus palveluihinsa. Asiakas olisi voinut äänestää jaloillaan, ja maakunnan oma terveyskeskus jäädä vaille asiakkaita.
Tämän kertainen sote-esitys lähtee kuitenkin täysin toiselta pohjalta: hallitsematon asiakaskato julkiselta ei vahvan järjestäjän ja sen laajan oman tuotannon lähtökohdissa ole mahdollinen.
Ajatus vahvasta järjestäjästä on hyvä ja tärkeä. Sitten tulee se ”mutta”.
Uusimmassa sote-mallissa järjestäjiä on 22. Jokaiselta vaadittaisiin riittävä oma palvelutuotanto niin sosiaalihuollossa kuin terveydenhuollon perustasolla ja erikoissairaanhoidossa.
”Pirkanmaalla psykososiaalisista palveluista hankitaan ostopalveluna 80 prosenttia. Mitä näille huolella rakennetuille kokonaisuuksille tapahtuisi?”
Kun järjestäjiä on monta ja toiset niistä hyvinkin pieniä, esimerkiksi erikoissairaanhoidon tietyn alan erityisosaaminen julkisella puolella saattaa joillain alueilla nojata käytännössä pariin ihmiseen.
Nykyisissä sote-ulkoistuksia koskevissa sopimuksissa toiminnan jatko häiriötilanteissa turvataan erilaisin sopimusjärjestelyin. Julkinen järjestäjä voi ottaa toiminnan omiin käsiinsä tai hyödyntää poikkeustilanteessa muita yksityisiä palveluntuottajia.
Toistaiseksi ulkoistusten päättyminen konkurssin, sopimuksen päättymisen tai jonkun muun syyn vuoksi ei ole vaarantanut palvelujen järjestämistä.
Kumppanien käyttäminen julkisen apuna palvelutuotannossa on perustunut tarpeeseen turvata lakisääteiset palvelut ja saada kustannuskehitykseen ennustettavuutta. Toisaalta suuret kaupungit ovat jo vuosia rakentaneet strategisia kumppanuuksia ja hakeneet yhdessä yritysten ja järjestöjen kanssa parhaita tapoja uudistaa ja tuottaa palveluja tehokkaasti.
Esimerkiksi Tampereella kaupunki hankkii ostopalveluina sekä palveluasumisesta että suun terveydenhuollosta 60 prosenttia. Pirkanmaalla psykososiaalisista palveluista hankitaan ostopalveluna 80 prosenttia. Mitä näille huolella rakennetuille kokonaisuuksille tapahtuisi?
Eksote on ulkoistanut kaikki silmäpalvelunsa. Tämän järjestelyn kohtaloa ei tarvitse edes kysyä: lakiluonnoksen mukaan se ei olisi jatkossa mahdollinen.
Julkisen puolen ”ylikapasiteetin” ylläpito, johon esitys jopa kannustaa, on sakkaavan talouden tilanteessa sellaista luksusta, johon ei lähivuosina löydy niin tekijöitä kuin rahaakaan.
Esitetty sote-malli on tämänhetkisen poliittisen tahtotilan näköinen. Ideologisesti rakennettua mallia ei saisi eduskunnassa siunata perustuslaillisin argumentein. Korjaamiseen on onneksi vielä mahdollisuuksia.
Teksti on julkaistu 12.11.2020 Kauppalehdessä.
