Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyssä on hallituksen esitys, jossa esitetään ikääntyneiden hoivan henkilöstömitoituksen laskemista. Lakia ei ole vielä hyväksytty, mutta useat hyvinvointialueet ovat jo alkaneet hankintapyynnöissään edellyttää sen noudattamista. Hyvinvointiala HALI ry pitää menettelyä hyvän hallintotavan vastaisena.
Ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoivan henkilöstömitoitus ollaan laskemassa nykyisestä 0,65:sta 0,6:n. Lakimuutoksen on tarkoitus astua voimaan vuoden 2025 alusta alkaen. HALIn tiedossa on kuitenkin useita hyvinvointialueita, jotka ovat hankintapyynnöissään alkaneet jo edellyttää minimissään 0,6:n henkilöstömitoitusta tai tulevan lainsäädännön huomioimista.
Tänään 8.10. HALI toimitti sosiaali- ja terveysministeriölle vetoomuksen siitä, että ministeriö ohjaisi hyvinvointialueita pidättäytymään lain toimeenpanosta ennen kuin eduskunta on käsitellyt ja hyväksynyt muutokset. HALI näkee, että alueiden menettely kaventaa eduskunnan lainsäädäntövaltaa ja rikkoo hyvän hallinnon periaatteita.
”Tämänkaltainen etunoja lainsäädäntöön nähden olisi missä hyvänsä tilanteessa hyvän tavan vastaista. Asialla on tavanomaistakin suurempi painoarvo, kun käsittelyssä oleva lainsäädäntö koskee haavoittuvassa asemassa olevia iäkkäitä henkilöitä ja heidän perusoikeuksiaan. Hyvinvointialueiden tulisi odottaa eduskunnan päätöstä ennen lain toimeenpanoa ja varmistaa, että henkilöstömitoitus vastaa iäkkäiden asiakkaiden palvelutarpeita”, sanoo HALIn hoivapalveluista vastaava johtaja Arja Laitinen.
Lain valmisteluvaiheessa useat toimijat, HALI mukaan lukien, ovat esittäneet huolensa lakimuutoksen vaikutuksista ikäihmisten palvelujen laadulle, saatavuudelle ja jatkuvuudelle. Yritykset ja järjestöt tuottavat merkittävän osan ympärivuorokautisesta palveluasumisesta, johon henkilöstömitoituksen lasku kohdistuu.
”On ymmärrettävää, että alueet tekevät joitain toimenpiteitä jo ennakkoon. Valmistelevat toimenpiteet eivät kuitenkaan saisi tosiasiallisesti tuoda lakia käytäntöön, kuten nyt uhkaa käydä. Useat alueet ovat julkaisseet hankintapyyntöjä, jossa edellytetään palveluntuottajilta lakimuutosten noudattamista, vaikka itse lain käsittely on vielä kesken”, Laitinen jatkaa.
Nykyinen 0,65 henkilöstömitoitus astui voimaan vasta viime vuoden keväällä. HALI pitää nopeatempoisia muutoksia ongelmallisina.
”Tällaiset uudistukset vaativat varautumista ja resursseja, jotka voitaisiin käyttää fiksumminkin. Mitoituksen laskeminen vaikuttaa paitsi heikentävästi asiakkaiden arkeen myös henkilöstöön. Henkilöstön vähentämisen sijaan hoivassa tulisikin voida hyödyntää monipuolisemmin eri ammattiryhmiä”, Laitinen päättää.