Sote ry (Tehy, SuPer, Erto) ilmoitti jälleen kahdesta uudesta lakosta terveyspalvelualalle. Vuorokauden mittaiset lakot koskevat alan keskeisten yritysten kuvantamisessa ja laboratorioissa tehtävää työtä. Kuvantamista koskevan lakon ajankohta on 30.5. ja laboratorioissa tehtävän työn lakon 31.5. HALI paheksuu lakkoilmoituksia, sillä neuvotteluja ei ole ehditty jatkaa edellisten työtaisteluilmoitusten jälkeen.
Kuvantamisen lakko koskee Mehiläistä, Terveystaloa, Pihlajalinnaa sekä SYNLABia. Laboratorioissa tehtävän työn lakko koskee edellä mainittujen yritysten lisäksi Vita Laboratorioita. Kaikki Sote ry:n aiemmin ilmoittamat työtaistelutoimenpiteet ovat koskeneet samoja yrityksiä.
Syyksi lakoille Sote ry kertoi, etteivät työehtosopimusneuvottelut etene. Neuvotteluja käytiin viimeksi eilen tiistaina 14.5. valtakunnansovittelijan luona, ja seuraava sovittelukerta sovittiin tälle iltapäivälle. Sote ry ilmoitti tiistain sovittelun jälkeen laajoista työtaistelutoimenpiteistä.
“Uusista työtaisteluista ilmoitettiin ilman, että neuvotteluja ehdittiin edes yhdessä sovitulla tavalla jatkaa. Tällainen toiminta on täysin vastoin hyvän neuvottelutoiminnan periaatteita”, sanoo HALIn työmarkkinajohtaja Kati Virtanen.
Sopimus päättyi 30.4.2024. Sen päättymisen jälkeen neuvotteluja on jatkettu sopimuksettomassa tilassa. Neuvotteluja jatketaan tänään 15.5. valtakunnansovittelijan luona.
Terveyspalvelualan työehtosopimuksen piirissä olevat työnantajat työllistävät noin 25 000 työntekijää. Työehtosopimuksen piiriin kuuluvat yksityisellä terveyspalvelualalla toimivat työnantajat, kuten sairaalat, lääkäri- ja työterveysasemat, laboratoriot, kuntoutuslaitokset sekä Veripalvelu.
Kuvantamista koskeva lakko 30.5.
- Mehiläinen Oy, Mehiläinen Terveyspalvelut Oy
- Suomen Terveystalo Oy, Terveystalo Healthcare Oy, Terveystalo Julkiset Palvelut Oy, Terveystalo Kuntaturva Oy, Suomen Radiologikeskus Oy, Kajaanin Radiologikeskus Oy
- Pihlajalinna Lääkärikeskukset Oy, Lääkäriasema DokTori Oy, Linnan Klinikka Oy, Pihlajalinna Ikioma Oy, Pihlajalinna Terveys Oy, Bottenhavets Hälsa Ab – Selkämeren Terveys Oy, Jokilaakson Terveys Oy, Kolmostien Terveys Oy, Kuusiolinna Terveys Oy, Mäntänvuoren Terveys Oy
- SYNLAB Suomi Oy
Laboratoriossa tehtävää työtä koskeva lakko 31.5.
- Mehiläinen Oy (lukuun ottamatta Felicitas Mehiläisen lapsettomuusklinikoilla tehtävää työtä), Mehiläinen Terveyspalvelut Oy
- Suomen Terveystalo Oy, Terveystalo Healthcare Oy, Terveystalo Julkiset Palvelut Oy, Terveystalo Kuntaturva Oy
- Pihlajalinna Lääkärikeskukset Oy, Lääkäriasema DokTori Oy, Linnan Klinikka Oy, Pihlajalinna Ikioma Oy, Pihlajalinna Kainuu Oy, Pihlajalinna Terveys Oy, Kuusiolinna Terveys Oy
- SYNLAB Suomi Oy
- Vita Laboratoriot Oy
Lisätiedot
Kati Virtanen
Työmarkkinajohtaja
Lyydia Laukkanen
Viestinnän asiantuntija, työmarkkinat
040 776 6268