Suomessa ei liene ketään, jota korona ei olisi jollakin tavalla koskettanut. Monelle se on tuonut lisää työtä, mutta ehkä myös auttanut näkemään asioita uudella tavalla. Tai ainakin aiempaa selkeämmin.
Olen aiempaa vakuuttuneempi siitä, että taataksemme vanheneville ihmiselle hyvän ja arvokkaan loppuelämän tarvitsemme saumatonta julkisen tahon ja yksityisten toimijoiden yhteistyötä. Harmikseni korona-aikana yhteistyö tuntuu kehittyneen väärään suuntaan, heikentyneen. On kiven takana saada yrityksille ja järjestöille heille kuuluvia korvauksia suojavarusteista. Tuntuu kuin yksityiset toimijat olisivat jotenkin vähempiarvoisia kuin samaa työtä tekevät kunnan omat yksiköt.
Surullisin esimerkki on Porin kaupunki. Viime kesänä kaupunki jopa lopetti vanhusten sijoittamisen yksityisiin palvelukoteihin. Kaupunginsairaalan käytävillä makasi vanhuksia odottamassa paikkaa julkiselta puolelta. Samaan aikaan Porin erittäin hyvissä yksityisissä hoivakodeissa olisi ollut tilaa. Satakunnan Kansa kertoi tällä viikolla Porin suurimman hoivayrityksen ahdingosta. Hoivakoti on konkurssin partaalla, koska kaupunki ei halua maksaa sille edes lähelle samaa korvausta vanhusten ympärivuorokautisesta hoivasta kuin mitä saman palvelutason paikka maksaa kaupungille sen omassa yksikössä. Monta sataa ihmistä työllistävä yrittäjä sinnittelee velkarahalla, koska ei halua häätää vanhuksia heidän loppuelämän kodistaan.
Toimijat Porissa eivät valitettavasti ole yksin. Yksityiset hoivakodit ympäri maan ovat saman ongelman edessä. Hoivamitoitus ja vanhuspalvelulain muutos ovat nostaneet hoivakotien kustannuksia, mutta kunnat eivät huomioi kohonneita kustannuksia ostaessaan palveluita yksityisiltä toimijoilta. On selvää, että yritykset eivät voi tuottaa palveluita tappiolla. Esimerkiksi Turussa kaupungin omien vanhustenhoidon yksiköiden kulut ovat vuorokaudessa monta kymppiä korkeampia kuin mitä kaupunki on valmis maksamaan yksityisille. On tärkeää, että kustannukset ovat avoimia ja että julkisesti ja yksityisesti tuotettujen palveluiden kustannuksia voidaan vertailla − kaikissa kunnissa sitä ei ole tehty mahdolliseksi.
Vanhukset ansaitsevat vapauden valita, missä asuvat loppuelämänsä. Selvää on, että jos kunnat eivät saa tai halua käyttää yksityisiä palveluita, hoivakotien määrä vähenee ja useampi joutuu muuttamaan kauemmas läheisistään. Tämä ei ole kenenkään etu.
Suomen väestö vanhenee vauhdilla, ja tarvitsemme käyttöön kaikki laadukkaat resurssit, jotta voimme hoitaa ja hoivata kaikki. Hoi myös Arkadianmäki ja sote-esitys. Ei rakenneta muuria julkisen ja yksityisen väliin. Yhdessä olemme enemmän.
