Selkiytämme HALIn hallinnon rakennetta organisaatiouudistuksella, jonka yhteydessä rooleihin ja raportointivastuisiin tulee muutoksia. Uudistuksen tavoitteena on järjestää toiminta mahdollisimman tarkoituksenmukaiseksi ja sujuvaksi. Lisäksi kaksi pitkän linjan halilaista siirtyvät urillaan hienoihin, uusiin haasteisiin.
Jatkossa toimitusjohtajan alaisuudessa on neljä tiimiä, joiden johtajat kuuluvat johtoryhmään. Tiimit ovat työmarkkinatiimi ja elinkeinopoliittinen tiimi sekä tiedontuotantotiimi ja viestintätiimi, joista kaksi viimeksi mainittua toimivat poikkiorganisatorisesti. Lisäksi toimitusjohtajan alaisuudessa on talous- ja hallintopäällikkö.
Suurin muutos koskee elinkeinopolitiikan tiimin organisoitumista, sillä aiemmin HALIssa on ollut kolme elinkeinopolitiikan johtajaa, joilla on jokaisella ollut oma vastuualueensa. Jatkossa elinkeinopolitiikan tiimiä johtaa yksi henkilö, edunvalvontajohtaja.
”Aloitettuani HALIssa viime keväänä olen keskustellut jokaisen halilaisen kanssa heidän näkemyksistään, kokemuksistaan ja toiveistaan. Keskusteluista piirtynyt kuva on ollut selkeä ja vastannut myös omia ajatuksiani siitä, miten toimintaa voisi kehittää. Uusi organisoituminen vastaa näihin kehittämistoiveisiin. HALIn vahvuus on sen osaava, verkostoitunut ja sitoutunut henkilöstö, ja minusta on hienoa päästä kehittämään toimintaa yhdessä heidän kanssaan Suomen parhaaksi työmarkkina- ja edunvalvontatoimijaksi”, HALIn toimitusjohtaja Sanna Aunesluoma sanoo.
Muutoksen yhteydessä pääekonomisti Joel Kuuva alkaa johtaa uutta tiedontuotantotiimiä ja liittyy HALIn johtoryhmään. Lisäksi viestintäpäällikkö Ilona Sammaljärvi nimitetään viestintäjohtajaksi ja asiantuntija Ulla Perämäki talous- ja hallintopäälliköksi. Edunvalvontajohtajan tehtävä on uusi, ja se tulee haettavaksi sekä sisäisesti että ulkoisesti. Edunvalvontajohtajan rekrytointi käynnistyy 2.9.2024.
Uusi organisaatio astuu voimaan 1.10.2024.
Kaksi pitkän linjan halilaista siirtyy talon ulkopuolelle
Syksyn aikana Eveliina Vigelius ja Arja Laitinen siirtyvät talon ulkopuolelle uusiin töihin: Eveliina aloittaa 2.9. Terveystalossa yhteiskuntasuhdejohtajana ja Arja puolestaan 1.11. alkaen TampereMissio Palvelut Oy:n toimitusjohtajana ja TampereMissio ry:n toiminnanjohtajana.
”Tämä on suuri menetys meille, mutta olen samanaikaisesti myös iloinen ja ylpeä, että Eveliina ja Arja jatkavat urillaan hienoihin, uusiin haasteisiin. Onneksemme molempien tulevat roolit ovat HALIn jäsenorganisaatioissa, joten voimme jatkaa erinomaista yhteistyötä tulevaisuudessakin”, Sanna sanoo.
Eveliina ehti olla HALIssa ja sen edeltäjässä Terveyspalvelualan Liitossa lähes kymmenen vuotta. Viime vuosina hän on toiminut HALIssa sote-palvelujen kehittämisen johtajana.
”Vuosikymmen HALIssa ja TPL:ssä on antanut enemmän kuin olisin osannut kuvitella. Olen siitä valtavan kiitollinen koko jäsenistölle, hallitukselle ja toimiston työkavereille. Mikään ei työntänyt pois, mutta vetäviä tekijöitä oli enemmän. Olen innoissani saadessani jatkaa työtä samojen teemojen parissa Terveystalossa, mutta vielä vahvemmin palveluntuottajan näkökulmasta. Ilokseni myös yhteistyö HALIn kanssa jatkuu varmasti tiiviinä”, Eveliina sanoo.
Arja on toiminut HALIn hoivasta ja osaamisesta vastaavana johtajana joulukuusta 2019 alkaen, minkä lisäksi hän toimi HALIn väliaikaisena toimitusjohtajana viime syksystä lähtien seitsemän kuukautta.
”Lähden haikein mutta innostunein mielin kohti uutta. Toimitusjohtajan sijaisuus vahvisti ajatustani siitä, että nautin tämänkaltaisesta työstä ja vastuusta. Kun TampereMission paikka tuli vastaan, oli selvää, että halusin tarttua siihen. Nyt minun täytyy vielä keksiä, mitä teen kaikella junamatkustuksesta vapautuvalla ajalla, sillä kävin Pirkanmaalta Helsingissä vuosien ajan töissä”, Arja naurahtaa.