Suuri osa hyvinvointialueista mainitsee ostopalvelujen kallistumisen olevan syynä kuluvan vuoden odotettua suurempiin alijäämiin. Käytännössä kaikki alueet mainitsevat säästösyistä karsivansa myös ostopalveluista, erityisesti vuokrahenkilöstön käytöstä. Asia käy ilmi muun muassa THL:n lokakuun lopussa julkaisemista alueellisista arviointiraporteista sekä alueiden omista suunnitelmista.
Syyt ostopalvelujen hintojen nousulle ovat pitkälti samat kuin syyt hyvinvointialueiden oman tuotannon kallistumisen. Yksityiset palveluntuottajat sen enempää kuin hyvinvointialue itsekään eivät pääse pakoon inflaatiota ja nousevia kustannuksia. Hyvinvointialueet eivät kuitenkaan tunnista oman palvelutuotannon kallistumista samalla tavalla, sillä niiden yksikkökohtaisia kustannuksia ei tunneta riittävän hyvin ja vertailukelpoisesti.
Erityisesti hoivapalvelujen ostohinnat ovat myös laahanneet pitkään niin matalalla, että yksityisten toimijoiden olemassaolo on ollut monin paikoin vaakalaudalla, kannattavuudesta puhumattakaan. Hintojen nousun paine on siis parhaillaan kova. Kunnat ovat myös alibudjetoineet ostopalvelujen osuutta, mikä näkyy nyt hyvinvointialueiden menoriveillä.
Ostopalvelujen vähentäminen ei ole automaattinen säästökeino, sillä palveluista on huolehdittava joka tapauksessa. Ostopalvelujen vähentäminen ja julkiseen palvelutuotantoon siirtyminen ei välttämättä ole halvempaa, päinvastoin. Monissa tilanteissa yksityinen palvelutuotanto on varsin kustannustehokasta, kuten käy ilmi HALIn jo kolmatta kertaa tekemästä ikääntyneiden ympärivuorokautista hoivaa koskevasta kustannusvertailusta.
Yksityisiltä ostettujen palvelujen määrän ja hinnan suhteen on syntynyt ehkä vääristyneitäkin käsityksiä viime aikojen vuokrahenkilöstökeskustelun myötä. Kunnat ostivat yrityksiltä ja järjestöiltä sosiaali- ja terveyspalveluja vuonna 2020 yhteensä 3,6 miljardilla eurolla. Sote-palvelujen käyttökustannukset olivat tuolloin noin 23,3 miljardia euroa. Yksityisiltä ostettujen sote-palvelujen osuus oli siis noin 15 prosenttia. Luvut käyvät ilmi valtiovarainministeriön hyvinvointialueiden rahoituslaskelmista vuodelle 2024. Vuokralääkärimarkkinan koko on noin 200 miljoonaa euroa vuosittain. Tämä on reilusti alle prosentti hyvinvointialueiden 27,2 miljardin euron toimintamenoista. Toki muutakin sote-henkilöstöä kuin lääkäreitä vuokrataan.
Läheskään kaikki hyvinvointialueiden ostot eivät ole sote-palveluostoja yksityisiltä toimijoilta. Hyvinvointialueet ostavat sote-palveluja myös toisiltaan ja omistamiltaan julkisilta yhtiöiltä. Kaikki ostot eivät myöskään ole sosiaali- ja terveyspalveluja – niiden lisäksi alueet ostavat paljon niin kutsuttuja tukipalveluja, kuten ruokahuoltoa ja palkanlaskentaa. Myös it-palveluostot ovat merkittävä kuluerä.
Ennen kuin palvelut katoavat ostopalveluista leikkaamisen mukana, olisi pysähdyttävä kolmeen asiaan:
- Oman palvelutuotannon yksikkökustannukset on selvitettävä, jotta tiedetään onko ostopalvelu kallista vai halpaa. Apua on tulossa – valtiovarainministeriössä on alettu laatia kansallista kustannuslaskennan mallia. Alueiden ei siis tarvitse pohtia kustannusten selvittämisen tapaa itse.
- Alueiden kannattaa rakentaa toimivat, jatkuvat vuoropuhelun rakenteet yksityisten palveluntuottajien kanssa. Avoin ja tiivis keskusteluyhteys luo hyvät mahdollisuudet sille, että syntyy uusia, kustannustehokkaita ja tarpeisiin vastaavia kumppanuuksia. HALI ja Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy julkaisevat lähiaikoina paremman vuoropuhelun ja hankintojen pelikirjan hyvinvointialueille ja yksityisille palveluntuottajille.
- Lainsäädännöstä on purettava esteet yritysten ja järjestöjen hyödyntämiselle. Sote-järjestämislaissa on monia kohtia, jotka kieltävät järkevien kumppanuuksien rakentamista hyvinvointialueiden ja yksityisten palveluntuottajien välille. Hallitusohjelmaan on kirjattu, että näihin puututaan. Toivottavasti pian.
