Suomen ja Ruotsin maahanmuuttopolitiikat ovat poikenneet merkittävästi toisistaan vuosikymmeniä. Siinä, missä Ruotsi on jo 1900-luvun puolivälistä lähtien tunnettu suhteellisen avoimesta maahanmuuttopolitiikastaan, Suomi piti ovensa suljettuna niin visusti kuin kykeni vielä 1990-luvulla.
Vuoden 2015 hallitsematon pakolaisvyöry Eurooppaan on voimakkaasti kasvattanut siirtolaisvastaisia mielialoja kaikkialla Euroopassa.
Tässä yhteydessä on helposti unohtunut, että työperäinen siirtolaisuus on eri asia kuin hallitsematon pakolaisuus ja länsimaissa työperäinen siirtolaisuus on yhteiskunnan palvelu- ja kilpailukyvyn elinehto. Vuonna 2021 yhteensä noin 38 miljoonaa EU-maissa asuvaa ihmistä oli kotoisin EU:n ulkopuolelta. Eli noin 8,5 prosenttia koko alueen väestöstä. Turvapaikanhakijoita heistä oli vain yhdeksän prosenttia eli 3,4 miljoonaa.
Suomen ja Ruotsin erilaiset maahanmuuttopolitiikat
Vanhemmat suomalaiset muistavat vielä hyvin sisäasianministeriön poliisiosaston ulkomaalaistoimiston päällikön Eila Kännön (1921–2009). Häneen henkilöityi Suomen ulkomaalaispolitiikka, jonka keskeinen tavoite oli pitää ulkomaalaiset poissa Suomesta. Osaltaan tähän vaikutti sekin, että 1980-luvun alkuun asti Suomesta puuttui kokonaan ulkomaalaislainsäädäntö. Suomen ongelma oli merkittävä maastamuutto aina 1900-luvun loppupuoliskolle asti.
Toisella puolella Itämerta tilanne oli täysin päinvastainen. Ruotsiin vakiintunut liberaali siirtolaispolitiikka oli muotoutunut historiallisten, humanitaaristen ja taloudellisten tekijöiden vaikutuksesta. Läpi 1900-luvun Ruotsi tarjosi turvapaikan poliittista levottomuutta ja sotia paenneille ihmisille naapurimaista. Toisen maailmansodan aikana Ruotsi vastaanotti merkittävän määrän natsien vainoja pakenevia Euroopan juutalaisia.
1960- ja 1970-luvuilla Ruotsi pääsi kansainvälisiin otsikoihin tarjoamalla poliittisia turvapaikkoja jopa niille amerikkalaisille, jotka eivät halunneet lähteä Vietnamin sotaan.
Työperäinen maahanmuutto on historiallisesti ollut keskeinen osa Ruotsin kasvupolitiikkaa
Humanitäärisen maahanmuuton rinnalla työperäinen maahanmuutto nousi Ruotsissa yhä tärkeämmäksi maan kehittymisen kannalta 1960- ja 1970-luvuilla, jolloin erityisesti vähemmän koulutusta vaativilla aloilla teollisuudessa ja rakennusalalla oli merkittävä työvoimapula.
Tämän pulan ratkaisemiseksi Ruotsin hallitus käynnisti rekrytointiohjelman, joka aktiivisesti haki työntekijöitä Skandinavian ulkopuolelta, erityisesti Turkista, Jugoslaviasta, Kreikasta ja Suomesta. Ohjelman tavoitteena oli täyttää maan työmarkkinoiden tarpeet ja edistää talouskasvua.
Rekrytointiohjelman laajentuessa myös Ruotsin maahanmuuttajaväestö kasvoi, minkä lisäksi Ruotsin suhteellisen liberaali perheenyhdistämispolitiikka kasvatti siirtolaisten määrää entisestään. Taustalla oli ajatus siitä, että siirtolaiset kotoutuvat helpoimmin Ruotsiin, kun saavat perheenjäsenensä luokseen.
Ruotsi ei suinkaan ollut ainoa Länsi-Euroopan maa, joka päätyi samaan ratkaisuun. Myös esimerkiksi Tanska ja Saksa houkuttelivat erityisillä maahanmuutto-ohjelmilla siirtotyöläisiä nopeuttamaan maiden talouskasvua ja paikkaamaan työvoimapulaa.
Työperäinen maahanmuutto on edelleen jatkanut kasvuaan Ruotsissa. Varsinkin sosiaali- ja terveydenhoitoalalla Ruotsi on riippuvainen ulkomaisesta työvoimasta.
Kolmannes Ruotsin lääkäreistä on muuttanut muualta
Ruotsin Maahanmuuttoviraston vuonna 2019 julkaiseman raportin mukaan noin 30 prosenttia lääkäreistä ja hammaslääkäreistä Ruotsissa oli ulkomaalaistaustaisia. Sairaanhoitajien kohdalla vastaava luku on 14 prosenttia. Samassa raportissa korostettiin myös, että ulkomaalaistaustaiset terveydenhuollon ammattilaiset muodostivat noin 25 prosenttia terveydenhuollon koko työvoimasta. Suomessa ulkomaalaistaustaisten lääkärien osuus oli noin 7,7 prosenttia ja sairaanhoitajien 2,4 prosenttia.
Ruotsissa työperäinen maahanmuutto on nähty erityisesti kansainvälisenä kilpailuvalttina ja siksi ruotsalaiset yritykset ovat vuosikymmeniä houkutelleet maahan aktiivisesti eri alojen ammattilaisia.
Niin Ruotsissa kuin muuallakin Länsi-Euroopassa kuviteltiin 1960- ja 1970-luvuilla yleisesti, että töihin muuttaneet siirtolaiset ovat vain väliaikainen ratkaisu, ja määräajan työskenneltyään he lähtisivät takaisin kotimaihinsa. Tämä ajattelutapa johti siihen, ettei maahan muuttaneiden kotouttamiseen panostettu riittävästi. Ruotsin antaman esimerkin perusteella merkittävä osa maahanmuuton ongelmista olisi ollut vältettävissä, jos tulijat olisi kyetty integroimaan yhteiskuntaan tapahtunutta tehokkaammin.
Ruotsin elinkeinoelämä pelkää nykyhallituksen kiristyssuunnitelmia
Vuoden 2022 lokakuussa tehdyssä hallitusohjelmassa Ruotsin hallituspuolueet sopivat Ruotsin työperäisen maahanmuuton merkittävästä kiristyksestä.
Yksi uudistuksista on uusi vähimmäistuloraja, joka on tämän vuoden lokakuusta alkaen kolmansista maista tuleville maahanmuuttajille 26 560 kruunua eli noin 2 254 euroa kuukaudessa. Summa on sidottu 80 prosenttiin ruotsalaisten mediaanipalkasta. Hallituspuolueet ovat asettaneet tavoitteekseen asettaa lopulliseksi vähimmäistulorajaksi sata prosenttia ruotsalaisten mediaanipalkasta, kuitenkin siten, että siitä voidaan harkinnan mukaan tehdä joillakin aloilla poikkeuksia.
Maahanmuuttoministeri Maria Malmer Stenegradin mukaan uusi tuloraja tuottaa hankaluuksia varsinkin ravintola- alalle, mutta silti se on vain yksi askel useista tulossa olevista kiristyksistä työperäiseen maahanmuuttoon EU:n ulkopuolelta.
Ruotsin talouselämä on varoittanut, että työperäisen maahanmuuton kiristäminen tulee väistämättä heikentämään ruotsalaisyrityksen kilpailukykyä. Esimerkiksi on otettu Britannia, jonka EU-eron yhdeksi perusteeksi nousi juuri tavoite maahanmuuton kiristämisestä. Sen seurauksena maassa on nyt useilla aloilla vakava työvoimapula.
Myös Ruotsin terveydenhoitoala on huolissaan siitä, että työperäisen maahanmuuton kiristäminen tulee ajan myötä hidastamaan hoitoon pääsyä ja vaikeuttamaan erityisesti vanhusten hoidon järjestämistä, joka on muutenkin kasvavien haasteiden edessä väestön ikääntymisen seurauksena.
