Halin selvitys ehdottaa, että jatkossa julkisen rahoituksen avulla luotaisiin vahvempia kannustimia tai jopa säädettäisiin velvoitteita sairaanhoidon palveluiden järjestämiseen työntekijöille työterveyshuollon osana.
Työterveyshuolto voisi ottaa entistä isomman vastuun työikäisten kansalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista. Mikäli työikäiset saisivat työterveyshuollosta enemmän perusterveydenhuollon palveluja, he olisivat poissa julkisen hoitojonoista ja hoidon jatkuvuus vahvistuisi.
Työterveyshuollon palveluntuottajilla on merkittävä rooli paitsi työkykyyn liittyvän erityisosaamisen takia, myös perusterveydenhuollon palveluissa
Hanna-Maija Kause, Halin terveyspalvelujohtaja
Työikäisten lisäksi työterveyshuollon palveluntuottajien resursseja ja osaamista voitaisiin hyödyntää myös eläköityvien ikäluokkien hoidossa. Tälle ryhmälle voitaisiin räätälöidä kohdennettu Kela-korvaus palvelujen hankkimiseksi. Korvaus voisi koskea samalta palveluntuottajalta pidemmäksi ajaksi hankittavaa palveluiden kokonaisuutta, mikä parantaisi myös hoitosuhteen jatkuvuutta.
Työterveyshuollon merkitys hoidon jatkuvuuden kannalta nousi esiin Halin Finnish Consulting Groupilla teettämässä laajassa selvityksessä. Selvitystä varten on haastateltu useita terveydenhuollon ammattilaisia Mehiläisestä, Pihlajalinnasta, Terveystalosta, Lääkärikeskus Aavasta, Vervestä sekä Lääkäripalveluyritykset ry:stä.
Edunvalvontajohtaja, elinkeinopolitiikka ja järjestöt
050 566 7949