Hyvinvointiala HALI ry ja Henkilöstöala HELA ry ovat laatineet sote-alan henkilöstövuokraukseen vastuullisuussuositukset, joihin niiden jäsenyritykset ovat sitoutuneet. Suositusten tarkoituksena on vahvistaa henkilöstövuokrauksen laatua ja vastuullisuutta sekä tarjota hyvinvointialueille tukea tarkoituksenmukaisiin hankintoihin. 

HALIn ja HELAn vastuullisuussuositukset sisältävät 20 kohtaa, jotka kattavat esimerkiksi rekrytoinnin ja markkinoinnin toimintamalleja. Suositukset muodostavat vahvan pohjan eettisesti kestävälle toiminnalle niin vuokratyöntekijöiden, työvoimaa tilaavien asiakkaiden kuin koko yhteiskunnan tasolla. 

”Henkilöstövuokraus turvaa sote-palveluja koko Suomessa, mutta alalla on valitettavasti nähty myös epäeettisiä toimintatapoja. Esimerkiksi hyvinvointialueiden kilpailutuksissa jotkin toimijat ovat houkutelleet lääkäreitä tekemään omaa työtään henkilöstöä vuokraavien yritysten kautta. Tämä on vastuutonta toimintaa, josta jäsenemme irtisanoutuvat. Toivomme hyvien käytäntöjen leviävän näiden suositusten myötä koko toimialalle”, HALIn terveyspalveluista vastaava johtaja Hanna-Maija Kause sanoo. 

Hyvinvointialueet ja muut sote-alan toimijat ostavat henkilöstöalan palveluita tyypillisesti joko yllättävän henkilöstövajeen, kuten sairauspoissaolon, tai pitkään jatkuneen työvoimahaasteen paikkaamiseksi. Usein vuokrahenkilöstöä tarvitaan tilanteissa ja toimipaikoissa, joissa rekrytointi on syystä tai toisesta haastavaa. 

”Sote-alan ammattilaisia vuokraavat yritykset haluavat olla hyvinvointialueiden ja muiden toimijoiden tukena heidän haasteissaan. Nämä yritykset ovat rekrytoinnin ammattilaisia, joiden ydinosaamista on nimenomaan työvoimahaasteiden ratkaiseminen. Sote-alaa koskevat vastuullisuussuositukset ovat tärkeä lisä jo aiemmin tekemäämme vastuullisuustyöhön”, HELAn toimitusjohtaja Merru Tuliara sanoo. 

Henkilöstövuokraus kaksi prosenttia hyvinvointialueiden menoista 

Sekä HALIn että HELAn jäsenistö on osallistunut vastuullisuussuositusten laatimiseen ja sitoutunut toimimaan suositusten mukaisesti. HALI ja HELA toimittavat suositukset lisäksi kaikille hyvinvointialueille ja toivovat, että hyvinvointialueet hyödyntävät suosituksia omien hankintojensa tukena. 

”Jotta päästään parhaaseen lopputulokseen, hyvinvointialueiden on tärkeää panostaa hankintaosaamiseen ja rakentaa aitoja kumppanuussuhteita yritysten kanssa. Henkilöstövuokrauksessa vaaditaan kaikkien kolmen osapuolen, eli henkilöstöä vuokraavan yrityksen, hyvinvointialueen ja työntekijän, yhteistyötä”, Tuliara sanoo. 

Valtiokonttorin tilastojen mukaan hyvinvointialueet ja -yhtymät hankkivat vuokratyövoimaa noin 610 miljoonalla eurolla vuonna 2023. Tämä oli hieman yli kaksi prosenttia hyvinvointialueiden 27,8 miljardin euron toimintamenoista. 

”On hyvä, että hyvinvointialueilla on käytössään useita erilaisia keinoja, joilla työvoimahaasteita voidaan ratkaista. Henkilöstövuokraus on yksi näistä keinoista. Jotta alalla olevia huonoja käytäntöjä voidaan aidosti kitkeä, on tärkeää, että hyvinvointialueet huomioivat suositukset hankintoja tehdessään”, Kause päättää.

Koitko sisällön hyödylliseksi?

Keskiarvo 0 / 5. Arvioiden määrä: 0

Ei vielä arviointeja. Anna arviosi ensimmäisenä.

We are sorry that this post was not useful for you!

Let us improve this post!

Tell us how we can improve this post?