Epäonnistuneen rahoitusmallin lisäksi sote-esityksessä annetaan hyvinvointialueille heikot mahdollisuudet turvata palvelut alueen asukkaille, kirjoittaa HALIn talous- ja veroasiantuntija Joel Kuuva.
Kustannusten hillintä on ollut sote-uudistuksen keskiössä niin kauan kuin uudistusta on yritetty saada aikaan. Julkinen talous ei kestä paisuvia sote-kustannuksia. Kasvavasta hoidettavien ja hoivattavien määrästä on kyettävä huolehtimaan ilman, että kustannukset karkaavat käsistä. Muuten meillä ei kohta ole varaa muihin yhteiskunnan toimintoihin.
Marinin hallituksen sote-esityksessä eurojen kulumista ei kuitenkaan onnistuta hillitsemään. Asiantuntijat ovat esittäneet huolensa soten puolivillaisesta rahoitusmallista ja kannustinten puutteesta eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle ja talousvaliokunnalle. Valiokunnat ovat nyt jättäneet uudistuksesta lausuntonsa, joissa osa asiantuntijoiden huolista on tuotu esiin. Valitettavasti osa kritiikistä on hallituspuolueiden enemmistöillä sivuutettu.
Talousvaliokunnan (TaV) lausunnossa todetaan, ettei asiantuntijaselvityksen valossa ole selvää, mikä ”kannustaisi pidättyväisyyteen rahan käytössä”. Valtiovarainvaliokunta (VaV) näkee, että kannustimia on esityksessä vähän ja että alueilla olisi jatkuvasti kannuste kuluttaa kaikki saamansa rahoitus. Tämä on täysin totta.
HALI on nostanut valiokuntakuulemisissa esiin, että soten rahoitusmalli on epäonnistunut menoautomaatti. Hyvinvointialueilla olisi kannuste jopa ylittää saamansa rahoitus, koska tällöin rahaa saa myöhempinä vuosina enemmän. Hyvinvointialueen päättäjillä on kannuste panostaa sote-palveluihin, mutta ei kunnon kannustetta pitää huolta kustannuksista. Tällainen malli on yksiselitteisesti kestämätön.
VaV toteaa lausunnossaan, että sote-uudistuksen vaikutus kustannusten kasvun hillintään riippuu muun muassa siitä, ”missä määrin valtio pystyy ohjaamaan hyvinvointialueita kustannustehokkaaseen ja ennaltaehkäisevään toimintaan”. On selvää, että hyvinvointialueella ei ole motivaatiota pyrkiä kustannustehokkuuteen ilman kannusteita siihen. Sen sijaan, että tehtäisiin kannustava rahoitusmalli, toivotaan, että hyvinvointialueet itse pitävät kukkaron nyörit tiukilla tilanteessa, jossa hyvinvointialue ei itse ole edes vastuussa kustannuksista.
Kustannustehokkaat keinot on jo keksitty
Epäonnistuneen rahoitusmallin lisäksi sote-esityksessä annetaan hyvinvointialueille heikot mahdollisuudet turvata palvelut alueen asukkaille. Kunnat ovat kyenneet hillitsemään kustannuksia ja turvaamaan palveluita laadusta tinkimättä hankkimalla palveluita yksityisiltä yrityksiltä ja järjestöiltä. Hyvinvointialueilla ei olisi tätä samaa mahdollisuutta, sillä ostopalvelujen roolia on rajattu.
VaV pitää lausunnossaan ostopalvelujen rajoitusten taustalla olevan ”riittävän oman tuotannon” vaatimusta perusteltuna. Valiokunnan näkemys on täysin ristiriidassa sen tavoitteen kanssa, että kustannuksia halutaan hillitä. Nimenomaan mahdollisuus ostopalveluihin on kustannustehokas keino, jota hallitus haluaa rajoittaa vailla kunnon perustetta.
Oman tuotannon vaatimusta perustellaan sillä, että sillä pyritään täyttämään perustuslain edellytykset julkisen hallintotehtävän siirtämisestä. Perustuslakivaliokunta otti siihen viime vaalikaudella tiukan kannan. Tämä perustelu ontuu. Nyt käsillä on aivan eri sote-esitys kuin viime vaalikaudella. Jos perustelu olisi pätevä, myös nykyinen sote-järjestelmä olisi sen tulkinnan mukaan perustuslain vastainen. Yksisilmäinen ideologia on ohittanut sote-palveluja tarvitsevien ihmisten ja yhteiskunnan edun.
Jos ja kun hyvinvointialueet eivät verota asukkaitaan, rahoitusmallin on oltava selvästi esitettyä tiukempi. Toisaalta yksityiset toimijat tarjoavat kyvyn innovoida ja kehittää tapoja, joilla voidaan vastata Suomen sote-järjestelmän kohtaamiin massiivisiin haasteisiin. Nämä kaksi asiaa on ehdottomasti korjattava, ennen kuin on liian myöhäistä. On tärkeää muistaa, että rahoitusmallia on eduskunnan hyväksynnän jälkeen hyvin vaikeaa muuttaa, vaikka se todettaisiinkin täysin epäonnistuneeksi.
