Budjettiriihestä on saatava helpotusta sote-palvelujen tilanteeseen, sanoo Hyvinvointiala HALI ry:n johtaja.

Suomen sosiaali- ja terveyspalvelut ovat ajautuneet historiallisen vakavaan kriisiin. Hyvinvointiala HALI ry vaatii hallituksen budjettiriiheltä toimia sote-palvelujen pelastamiseksi.  

Olemme tilanteessa, jossa hoitojonot ovat massiiviset, palveluja ei riitä kaikille tarvitseville ja samaan aikaan julkinen talous uhkaa luisua lamaan. Sote-palvelut on mahdollista pelastaa vain uudella ajattelu- ja toimintatavalla, jossa koko alan osaaminen hyödynnetään, otetaan oppia yksityisten sote-toimijoiden tehokkaista tavoista, kuten digitalisaatiosta, ja karsitaan turhaa sääntelyä, sanoo HALIn terveyspalvelujohtaja Hanna-Maija Kause. 

Ahtaasta ideologisesta ajattelusta, jossa yksityisiä ei haluta mukaan kuin vasta hädän hetkellä, on päästävä eroon, hän jatkaa. 

HALI vaatii budjettiriiheltä Kela-korvauksiin kohdistuvan 64 miljoonan euron leikkauksen perumista. 

− Kela-korvaukset ovat olleet tehokas keino siirtää hoitojonopainetta julkiselta yksityiselle. Kaiken lisäksi HALIn laskelman mukaan leikkaus ei edes saisi aikaan säästöä – päinvastoin, sillä yksityisen asiakkaita siirtyisi julkisen ruuhkaisiin jonoihin. Tästä aiheutuva kustannus ylittää Kela-korvausten leikkaamisesta koituvat säästöt aiheuttaen varovaisellakin arviolla vähintään 11 miljoonan vuosittaiset kustannukset julkiselle taloudelle1, Kause huomauttaa. 

Sote-palvelujen kriisin ytimessä on huutava pula sote-alan työvoimasta, erityisesti hoitajista. HALI esittää budjettiriihelle hoitajapulaan 10 ratkaisua, jotka voidaan ottaa nopeasti käyttöön ilman lainsäädäntömuutoksia. 

Pidemmällä tähtäimellä lainsäädäntöä on uudistettava niin, että esimerkiksi digitalisaation ja teknologisten ratkaisujen hyödyntäminen helpottuu. Lähtökohdaksi pitää ottaa, että palvelut voidaan toteuttaa tehokkaasti laadusta tinkimättä. Tästä hyvä esimerkki ovat yrityksille ulkoistetut terveysasemat, joissa on päästy loistaviin tuloksiin: lyhyisiin hoitojonoihin ja laadukkaaseen palveluun mutta kustannustehokkaasti, Kause sanoo. 

Yritysten ja järjestöjen opit ja resurssit pitää saada laajasti sote-palvelujen käyttöön, jotta alan kriisiä saadaan ratkottua kaikin käytettävissä olevin voimin, hän päättää. 

Koitko sisällön hyödylliseksi?

Keskiarvo 0 / 5. Arvioiden määrä: 0

Ei vielä arviointeja. Anna arviosi ensimmäisenä.

We are sorry that this post was not useful for you!

Let us improve this post!

Tell us how we can improve this post?