Koronatartunnoissa tehdään jatkuvasti uusia ennätyksiä ja virukselta suojautuminen on edelleen kriittistä erityisesti sote-palveluissa. Uusi vuosi toi...
Aluevaalikeskusteluissa on luvattu äänestäjille toinen toistaan parempia sote-palveluja. Palvelujen parantaminen edellyttää kuitenkin tuottavuuden kehittämistä, eikä siitä...
Eduskunta hyväksyi tänään tartuntatautilain väliaikaisen muuttamisen. Laki suojelee sosiaalihuollon asiakkaita ja terveydenhuollon potilaita edellyttämällä, että heidän...
Eduskunta käy tänään lähetekeskustelun hallituksen esityksestä, joka tekisi yksityisestä varhaiskasvatuksesta luvanvaraista. Hyvinvointiala HALI ry katsoo, että...
Hyvinvointiala HALI ry pitää hyvänä, että hallitus on päättänyt tiukentaa perusterveydenhuollon hoitotakuuta kolmesta kuukaudesta viikkoon. On...
Parlamentaarinen työryhmä teki tärkeän linjauksen, että Kela-korvaukseen ja -kuntoutukseen ei pidä tehdä radikaaleja muutoksia, kun sote-uudistus...
Verohallinnon tuoreiden tietojen mukaan yksityisen hyvinvointialan yritykset ja järjestöt maksoivat yhteisöveroja noin 118 miljoonaa euroa vuonna...
Hyvinvointiala HALI ry:n selvityksen mukaan kunnat säästävät korvaamalla yksityisille yrityksille ja järjestöille hoivan kuluja reilusti alle...
Hyvinvointiala HALI ry vaatii, että lastensuojelun palveluja ei saa rapauttaa kohtuuttomilla viranomaistulkinnoilla Aluehallintovirastoissa (AVI) ja Valvirassa...
Arviolta 360 000 kokonaan rokottamatonta voitaisiin tavoittaa työterveyshuollon kautta, Hyvinvointiala HALI ry huomauttaa. Kolmas koronarokotekierros on aloitettu...
Lähes 30 kuntoutusalan järjestön mielestä Kelan kuntoutuksen siirto hyvinvointialueille vaarantaisi kuntoutujien pääsyn palveluihin. Kuntoutusalan järjestöt näkevät...
Hyvinvointiala HALI ry:n 1550 jäsentä ottavat liittokokouksessaan tiukan kannan Suomen sote-kenttää vaivaavaan työvoimapulaan. HALIn jäsenet...
Kansan selvä enemmistö vastustaa hallituksen suunnitelmaa lakkauttaa yksityisen terveydenhuollon Kela-korvaukset. Asia käy ilmi Hyvinvointiala HALI ry:n...
Maan hallitus sai syksyn 2021 budjettiriihen päätökseen torstaina. Valtiontalouden merkittävä alijäämä ei taitu ensi vuonnakaan, mutta...
Sosiaali- ja terveysministeriölle lausuntonsa jättäneistä organisaatioista neljä viidestä on huolissaan palvelujen saatavuudesta, jos Kela-korvaukset lakkautettaisiin. Hallituksen...
Hyvinvointiala HALI ry:n mukaan hoitajamitoitus on vaakalaudalla, jos työvoimapulaa ei saada ratkaistua. Sote-alan työvoimapula on kriisiytymässä....
Hyvinvointiala HALI ry:n mielestä Kela-korvausjärjestelmää ei pidä romuttaa vaan parantaa. − Yksityisen terveydenhuollon Kela-korvaukset ovat toimiva...
Hyvinvointiala HALI ry vaatii hallituksen budjettiriiheltä tukea suomalaisten terveyteen ja jaksamiseen korona-aikana. Sote-alan yritykset ja järjestöt...
Hallitus valmistelee varhaiskasvatuslain muutosta, jolla yksityisen päiväkotitoiminnan harjoittamisesta tehtäisiin luvanvaraista. Hyvinvointiala HALI ry:n mielestä hallituksen esitys...
Monikanavarahoituksen purkamista selvittäneiden työryhmien raportit ovat valmistuneet. Hyvinvointiala HALI ry toivoo malttia ja hyvää harkintaa aiheen...
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on saanut sote-uudistusta koskevan mietintönsä valmiiksi. Tulos on kaikin puolin huono suomalaisille....
Hyvinvointiala HALI ry on huolissaan vanhusten yhdenvertaisuuden toteutumisesta ja hoivapaikkojen riittävyydestä kunnissa. Yksityiset yritykset ja järjestöt vastaavat Suomessa yli puolesta ympärivuorokautisen hoivan asumisyksiköistä. Kunnat kohtelevat yksityisiä toimijoita kuitenkin eri tavalla kuin omia yksiköitään: ne hinnoittelevat ostopalvelut merkittävästi alle oman tuotantonsa hinnan. HALIn hoivajohtaja Arja Laitinen vetoaa, että vanhuspalvelut eivät saa olla kunnille säästökohde. Artikkelin lopusta löydät julkaisutilaisuuden esitykset ja materiaalit. ...
Hyvinvointiala HALI ry pitää hallituksen kehysriihen huhtikuista päätöstä lyhentää hoitoon pääsyn määräaikaa suun terveydenhuollossa kolmeen kuukauteen...
Hyvinvointiala HALI ry vaatii muutoksia sote-esitykseen, jotta suomalaisten palvelut voidaan turvata. Eduskunnassa käydään tänään tiistaina keskustelu...