SDP:n kansanedustaja Ilmari Nurminen on huolissaan soten valinnanvapausuudistuksesta (Suur-Tampereen verkkolehti 5.7.2017). Valinnanvapaus kuitenkin tuo ratkaisun Nurmisen huoleen terveyserojen kasvusta ja vanhusten vaikeuksista päästä hoivan piiriin.
Nykyisin hoitoon pääsee nopeammin omalla rahalla, vakuutuksella tai työterveyshuollon kautta. Valinnanvapausjärjestelmässä yksityisiä resursseja otetaan julkisen järjestelmän käyttöön, ja ovia avautuu jonojen purkamiseksi. Ihmisen oma varallisuus ei toimivassa valinnanvapaudessa enää ratkaisisi, toisin kuin nyt. On hämmentävää, että tästä on edelleen väärä käsitys.
Nurminen antaa ymmärtää, että palveluasumisen korkeat asiakasmaksut johtuvat siitä, että tehostettua palveluasumista tuotetaan yksityisesti. Tämä ei pidä paikkaansa. Asiakasmaksut ovat samat riippumatta siitä onko tuottaja yksityinen tai julkinen. Veronmaksajan näkökulmasta hoiva tulee halvemmaksi yksityisen tuottamana: esimerkiksi kuuden suurimman kaupungin vasta ilmestyneessä vertailussa yksityisesti tuotettu hoivapalvelu oli edullisempaa kuin julkisesti tuotettu. Veronmaksaja-asiakas siis voittaa, kilpailu luo tehokkuutta.
Vallalla on myös isoja pelkoja markkinoiden keskittymisestä. Numerot kertovat toista. Pieniä ja keskisuuria yrityksiä on sosiaali- että terveyspalveluissa tullut vuosien 2007-2015 välillä lisää vajaat pari sataa. Isojen yritysten määrä on hieman toisella kymmenellä. Yrityskauppojen määrä ei ole räjähtänyt, eikä niissä toisaalta pieni yritys ole altavastaajana. Päinvastoin – elämäntyöstä saatava myyntivoitto lienee toki parempi vaihtoehto toiminnastaan luopuvalle pienyrittäjälle, kuin toiminnan alas ajaminen?
Nurminen väittää, että yritykset heikentäisivät säästöjä hakiessaan palvelujen laatua, laskisivat palkkoja ja pudottaisivat henkilöstömitoitusta. Kaikki toimijat kuitenkin noudattavat työehtosopimuksia sekä lakeja mitoituksista. Lisäksi yksityistä hoiva-alaa säädellään Suomessa toimiluvilla. Ne edellyttävät säännönmukaisesti julkisen palvelun minimimitoitusta korkeampia vaatimuksia. Kenenkään palkkaa ei voida vähentää ilman että vastuut ja velvollisuudet säilyisivät ennallaan. Nurminen sivuuttaa tässäkin valinnanvapauden kiistattoman edun: ihminen valitsee hoitopaikkansa, joko itse tai yhdessä omaisen tai viranomaisen kanssa. Jos hän ei ole tyytyväinen, hän voi vaihtaa paikkaa. Tällaista oikeutta ei ole tähän asti ollut. On vaikea keksiä parempaa tapaa kannustaa tuottajia parempaan laatuun.
Kritiikkiä mittavassa uudistuksessa saa ja pitää antaa. Sen pitäisi kuitenkin perustua oikeisiin tietoihin. Rahan lisääminen julkiseen järjestelmään ei auta, eikä sitä valitettavasti missään ole. Toimintaa on tehostettava. Kilpailun lisääminen ei ole julkisen syrjäytysyritys vaan sen pelastusrengas. Ei ole mitään syytä, että syntyisi yksityinen monopoli julkisen tilalle. Jos sitä pelätään, eikö olisi syytä kysyä miksi julkinen ei kilpailussa pärjäisi?
Ulla-Maija Rajakangas
toimitusjohtaja, Hyvinvointialan liitto
