Vaarana on kirjoittajan mukaan järjestelmän politisoituminen.
Olen 34 vuoden ajan, vuodesta 1989, neuvotellut työehtosopimuksia Hyvinvointiala HALI ry:ssä, sen edeltäjissä ja kolmen työnantajakeskusjärjestön palveluksessa. Tutuksi on tullut työmarkkinatoiminta muun muassa sosiaali- ja terveysaloilla, rahoitusalalla, mainos-, museo- ja bingoaloilla sekä koko työmarkkinajärjestelmän kehittyminen. Kun vuodenvaihteessa siirryn uusiin työhaasteisiin, on hyvä hetki katsoa taaksepäin ja verrata sitä nykytilaan. Voiko historiasta oppia jotain?
80- ja 90-luvuilla keskityttiin työmarkkinajärjestöissä työmarkkinatoimintaan. Tärkeä elinkeinopolitiikka tuli mukaan toiseksi tukijalaksi vasta myöhemmin. Yhteistyö työntekijäpuolen kanssa oli tiiviimpää. Osin siihen vaikutti kolmikantapolitiikka tulopoliittisine kokonaisratkaisuineen. Yhdessä oltiin ajoittain myös vapaa-aikoina. Itse pelasin lentopalloa työnantajaleirin Jarmo Pellikan joukkueessa ay-puolen joukkuetta vastaan. Tämä vahvisti ryhmähenkeä yli rajojen. Vastaavaa ei synny golfkentillä.
TES-neuvottelujen logiikkaan kuuluu vastakkainasettelu työntekijä- ja työnantajapuolen välillä. Ay-liike haluaa parantaa jäsentensä etuja. Työnantajat haluavat talouden realiteetit huomioon ottavan ratkaisun, joka mahdollistaa kannattavan liiketoiminnan jatkamisen. Lopputulos on yleensä kompromissi, johon kumpikaan osapuoli ei ole erityisen tyytyväinen, mutta jonka kanssa kumpikin voi elää.
Tunnelman vaihdos ratkaisun synnyttyä on tärkeä. Sanapainot neuvottelujen aikana etenkin työtaistelutilanteessa voivat olla jyrkkiä. Neuvottelutuloksen synnyttyä ratkaisu pitää viestiä jäsenistölle vähintään myönteisenä torjuntavoittona. Yhteistyötä tehdään jatkossakin samojen vastapuolten kanssa. Selkävoitot eivät ole hyödyllisiä pitkän päälle.
Huumori ja vastapuolen arvostus myös neuvotteluiden aikana on tärkeää. Vaikka asiat riitelevät, ihmisten ei tarvitse. Työmarkkinatraditioon kuuluu myös TES-karonkka neuvottelutuloksen synnyttyä. Tulevaa TES-kautta ja yhteisiä työryhmiä on hyvä pohjustaa ruoan ja juoman äärellä, välillä hiihtoladuilla saunan ja porealtaan kera.
Ay-puolelle oli iso järkytys, kun Elinkeinoelämän keskusliitto EK lopetti vuonna 2008 tupojen tekemisen ja muutti varmuuden vuoksi sääntönsäkin niin, ettei houkutus niiden tekemiseen voi jatkossa iskeä. Ratkaisulle oli toki vahvat perusteet. Tupot jäykistivät eri alojen työehtosopimusten kehittämisen, eivätkä ne ottaneet huomioon taloudellisen tilanteen eroja eri toimialoilla. Huonoa on kuitenkin yleisen työmarkkinailmapiirin kiristyminen, jolle ei ole käännettä näkyvissä. Kumpikin osapuoli voi tässä katsoa peiliin.
AY-liike on harannut lähes poikkeuksetta työelämän joustoja ja muutoksia vastaan. Työlainsäädännön pitää olla mahdollisimman jäykkää. Paikallisen sopimisen edistäminen on enemmän uhka kuin mahdollisuus.
Työnantajapuoli voisi toisaalta aktiivisemmin käydä vuoropuhelua ay-liikkeen kanssa siitä, millainen työmarkkinamalli palvelisi parhaiten Suomen ja siten myös työntekijöiden etua. Voisiko kannustavaa palkitsemista soveltaa yrityksissä laajemmin koko henkilöstölle?
Tietty koordinaatio työmarkkinoilla on välttämätöntä, jotta muut liitot eivät kävele päänavaajan yli eikä palkankorotusten taso vaaranna Suomen kilpailukykyä. Tähän tarpeeseen on syntynyt EK:n liittoperheen vientimalli, jonka pohjalta ratkaisut on solmittu lähes kaikilla aloilla. Iso poikkeama on ollut kunta- ja hyvinvointialueiden TES-ratkaisut. Voisiko koordinaatiolle saada vuoropuhelun kautta nykyisten TES-kausien päätyttyä laajemman hyväksynnän myös ay-puolella?
Ilman työmarkkinajärjestöjen yhteistyön parantumista vaarana on järjestelmän politisoituminen. Oikeistohallitusten aikana asiat etenevät työnantajapuolen toivomaan suuntaan ja vasemmistolaisemmalla hallituskaudella toiseen suuntaan. Tällainen tilanne on jo Ruotsissa. Se vaikeuttaa asioiden pitkäjänteistä ja johdonmukaista kehittämistä. Aika näyttää, miten asiat Suomessa etenevät.
Blogikirjoitus on alun perin julkaistu Verkkouutisissa 7.9.2023
